Etusivu / Kunnille

Sosiaali- ja terveyspalvelut

Pihlajalinna tarjoaa julkisen sektorin toimijoille monipuolisia ja innovatiivisia sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita. Tuotamme kunnille ja sairaanhoitopiireille muun muassa perusterveydenhoidon ja erityissairaanhoidon palveluita sekä sosiaali- ja hoivapalveluita.

Pihlajalinna on Suomen johtava kokonaisulkoistuspalveluita tarjoava sosiaali- ja terveyspalveluyritys. Kokonaisulkoistuksessa kunta tai kaupunki voi ulkoistaa lähes kaikki sosiaali- ja terveyspalvelunsa yksityiselle palveluntuottajalle.

Pihlajalinna tuottaa sote-ulkoistukset tiiviillä kumppanuusmallilla joko itse tai Pihlajalinnan ja ulkoistaneiden kuntien ja kaupunkien perustamien yhteisyrityksien kautta. Kumppanuuden tavoitteena on kustannustehokas palvelutuotanto, henkilöstön hyvinvointi ja potilaiden hyvä hoito. Yhteisyrityksen kotipaikka on ulkoistanut kunta/kaupunki. Yhtiötä johdetaan nimensä mukaisesti yhteistyössä ja sen toiminnasta päättävät kunnan ja yksityisen toimijan edustajat yhdessä. Kun yritystoiminnan perustana ovat hyvä yhteistyö ja yhteiset tavoitteet, tuloskin on hyvä. Yhteisyritykset työllistävät toimintapaikkakuntansa sote-ammattilaisia ja tekevät yhteistyötä paikallisten yritysten kanssa ja näin tuovat verotuloja sekä Suomeen että kotipaikkakunnalleen.

Yhteisyritysmalli on ollut käytössä jo 5 vuotta Jämsässä, jossa toiminnasta vastaa Jämsän, Keski-Suomen sairaanhoitopiirin ja Pihlajalinnan omistama Jokilaakson Terveys Oy. Yhteisyritysmalli on käytössä myös Jämsän naapurikunnassa Mänttä-Vilppulassa, joka huolehtii vastuukuntana lisäksi Juupajoen kunnan sosiaali- ja terveyspalveluista.

Pihlajalinna on tuottanut Parkanon sote-palvelut tammikuusta 2015 alkaen. Alueen kunnat ovat muodostaneet paikallisen sote-yhteistoiminta-alueen, johon päättivät helmikuussa 2015 paikallisten valtuustojen päätöksellä liittyä myös Kihniö ja Mänttä-Vilppula. Yhteistoiminta alkaa näillä näkymin 1.5.2015. Vastuukuntana sote-alueella toimii Parkano.

Pihlajalinna on valittu sekä Jämsän että Kuusiokuntien perustettavien yhteisyritysten sote-ulkoistuskumppaniksi. Jämsän sote-palvelut siirtyivät yhteisyrityksen tuotettaviksi 1.9.2015 ja Kuusiokunnat Alavus, Ähtäri ja Kuortane 1.1.2016 ja Soini vuotta myöhemmin 2017. Myös nämä kuntaulkoistukset toteutetaan yhteisyritysmallilla.