Tervetuloa tapaamaan Riihimäen uuden Uniikin edustajia tiistaina 17.12.

Pihlajalinna Erityisasumispalvelut Oy avaa helmikuussa 2020 Riihimäelle uuden asumispalveluyksikön 14 kehitysvammaiselle autismikirjon henkilölle. Uniikki-asumisyksikössä jokainen asukas kohdataan ainutlaatuisena ihmisenä.

Riihimäelle Taipaleen kaupunginosaan avattava asumisyksikkö on Pihlajalinnan erityisasumispalveluiden toinen Uniikki-yksikkö. Ensimmäinen avattiin Hämeenlinnaan maaliskuussa 2018. Pihlajalinna Erityisasumispalvelut Oy:n toimitusjohtaja Miina Laru kertoo, että toiminta Hämeenlinnan Uniikissa on lähtenyt hienosti käyntiin.

”Erityisen ylpeitä olemme lähityöntekijöistämme, jotka tekevät vaativaa autismityötä suurella sydämellä. Meillä mahdollistuu monenlainen arjessa kuntouttava toiminta”, hän sanoo.

Riihimäen Uniikkiasumisyksikön toimintaperiaatteissa tulevat korostumaan asiat kuin Hämeenlinnassa. Jokaisella asukkaalla on mahdollisuus elää omannäköistään elämää, oikeanlaisella ja osaavalla tuella.

”Olemme erittäin iloisia siitä, että pystymme laajentamaan toimintaamme ja tarjoamaan kodin yhä useammalle autismikirjon henkilölle”, Miina Laru sanoo.

Riihimäen Uniikki aukeaa helmikuussa 2020. Asukkaat muuttavat Uniikkiin vaiheittain, jotta jokaisella on riittävästi aikaa tutustua sekä uuteen ympäristöön että asuintovereihinsa. Riihimäen Uniikkiin rekrytoidaan yli 30 toiminnallisesta autismityöstä kiinnostunutta sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaista: lähihoitajia, sairaanhoitajia ja sosionomeja.

Tule tapaamaan meitä!

Pihlajalinna Erityisasumispalvelut Oy:n toimitusjohtaja Miina Laru ja palvelujohtaja Päivi Vuorinen kertovat mielellään lisää Uniikin toiminnasta. He ovat paikalla Prisman yläkerrassa (Kauppakeskus Atomi, Voimalankatu 2) sijaitsevalla Meidän Työhuoneella tiistaina 17.12. kello 9–15. Tarjolla on glögiä ja piparkakkuja. Poikkea juttelemaan!

Lisätietoja:
Miina Laru, toimitusjohtaja, Pihlajalinna Erityisasumispalvelut Oy
miina.laru@pihlajalinna.fi
046 920 8761