Eero Varila, Lic.Med. — Pihlajalinna

Eero Varila

Gynaecologist
Lic.Med.

Olen naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri.

Lapsettomuuslääkärinä olen toiminut jo yli 30 vuotta. Olen toiminut myös kansainvälisissä tehtävissä asiantuntijana ja olen ollut perustamassa uusia klinikoita sekä Suomeen että ulkomaille.  

Minulla on ollut onni työskennellä aktiivisissa ja innovatiivisissa klinikoissa.  Aloitin työni Tampereen yliopistollisessa sairaalassa. Tampereelle perustimme vuonna 1993 AVA-klinikan, joka laajeni myös ulkomaille.  Siellä työskennellessäni teimme Suomen ja Pohjoismaiden ensimmäiset mikrohedelmöitykset.  Olin useita vuosia myös Väestöliiton Tampereen klinikan ylilääkäri.  

Lapsettomuuslääkärin työ on äärimmäisen kiehtovaa. Hoitomenetelmät kehittyvät jatkuvasti, ja niissä yhdistyvät sekä lääketieteellinen että biologinen ja geneettinen osaaminen. On tavattoman palkitsevaa, kun hoidot onnistuvat.  

Olen perehtynyt myös keskenmenopotilaiden tutkimiseen ja hoitamiseen. Yleinen suhtautuminen on konservatiivista, ei ymmärretä, miten kipeältä tuntuu, kun raskaudet toistuvasti keskeytyvät. Kun syyt selvitetään huolellisesti, löydetään myös hoitokeinoja.

Specialisations and tasks:

Specialist in obstetrics and gynaecology

Child patients:
I do not treat child patients
Languages:
English, Swedish, German, Finnish
Locations:

Dextra Hedelmällisyysklinikka

Saukonpaadenranta 2, 00180 Helsinki