Olen ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri sekä lääketieteen tohtori. Olen myös suorittanut valtakunnallisen selkäkirurgian lisäkoulutusohjelman. Toimin aktiivisesti Suomen Selkäkirurgiyhdistyksessä, tällä hetkellä yhdistyksen sihteerinä.
Olen valmistunut ortopedian ja traumatologian erikoislääkäriksi vuonna 2016 ja työskennellyt siitä lähtien ortopedina yliopistosairaalassa. Yksityisessä terveydenhuollossa olen pitänyt vastaanottoa ja suorittanut leikkauksia vuodesta 2017 alkaen. Pyrin jatkuvasti kehittämään osaamistani sekä teorian että käytännön tasolla.
Hoidan Pihlajalinnassa kaikenikäisiä potilaita. Erityisosaamisalueeni on selkäkirurgia, sisältäen kaikenlaiset rangan alueen sairaudet ja vammat sekä aikuisilla että lapsilla. Selkäkirurgisten vaivojen lisäksi hoidan myös muita erilaisia tuki-ja liikuntaelinten sairauksia, rasitusvammoja ja tapaturmia. Tällä hetkellä syvennän osaamistani suorittamalla aiemman koulutukseni lisäksi lastenortopedian lisäkoulutusohjelmaa Turun Yliopistollisessa keskussairaalassa. Vapaa-aikanani harrastan monipuolisesti liikuntaa, kuten kaikenlaiset hiihtolajit ja laskettelu, tennis, kuntosaliharjoittelu ja ryhmäliikuntatunnit, ja pyrin ymmärtämään urheilulajien erityispiirteitä tapaturmia ja rasitusperäisiä oireita hoidettaessa.
Tavoitteenani on vastaanotolla käydä asiat läpi perusteellisesti ja ymmärrettävästi. Tarvittaessa voimme suunnitella myös leikkaushoidon toteutettavaksi osaavan tiimimme kanssa.
Specialist in orthopaedics and traumatology