Tutkimuksia ja kokemuksia vastuulääkäripalveluista

Vastuulääkäripalvelu toi Vaasan kaupungille miljoonasäästöt

Aalto-yliopiston ”G3: Vaikuttavuuden johtaminen sosiaali- ja terveydenhuollossa” -hankkeessa on tutkittu, missä määrin Vastuulääkäripalvelun käyttöönotto vaikutti Vaasassa siihen, että ikäihmiset pystyvät jatkamaan asumista aiemmissa asumismuodoissa erikoissairaanhoidon jakson jälkeen.

Tutkimuksessa selvisi, että vastuulääkäripalvelun käyttöönoton jälkeen yhä useampi potilas pystyi siirtymään kotiin ilman kotipalveluita välittömästi hoitojakson päätyttyä. Kotona myös oltiin vuoden seurannan aikana keskimäärin yhteensä yli viikko enemmän kuin aiemmin.

Tutkimuksen tulokset osoittivat, että vastuulääkäripalvelun käyttöönoton jälkeen kotoa erikoissairaanhoitoon tulleiden iäkkäiden potilaiden sosiaali- ja terveyspalveluiden kokonaiskustannukset pienenivät noin 1 000 euroa potilasta kohden vuoden seurannassa. Kustannussäästö Vaasan kokoisessa kaupungissa on noin 1 000 000 euroa vuodessa.

”Olemme olleet Vaasassa erittäin tyytyväisiä Vastuulääkäripalveluun. Sen avulla voimme panostaa palveluihin siellä, missä vaikuttavuus on suuri ja kehittyviä ongelmia kyetään ehkäisemään”, toteaa Vaasan kaupungin kotihoidon johtaja Leif Holmlund.

”Tulokset osoittavat, että voimme vähentää sote-kustannuksia väestön ikääntymisestä huolimatta. Vastuulääkäripalvelu onkin täsmälääke Suomen terveydenhuollon palvelurakenteen uudistamiseen. Sen avulla kunnat voivat vastata aiempaa paremmin eri sote-palveluja käyttävien potilaiden tarpeisiin ja hoitaa heitä ennakoivasti”, toteaa etälääketieteen johtaja Atte Niittylä.


Vastuulääkäripalvelu tehosti kotihoidon geriatrista osaamista Porvoossa

Porvoon kaupunki tehosti ikäihmisten kotihoidon geriatrista osaamista ja lisäsi lääkäreiden tavoitettavuutta puhelimitse ympärivuorokautiseksi Vastuulääkäripalvelun avulla. Uudistus purki laitoshoidon jonot ja vähensi terveyskeskussairaalan ja erikoissairaanhoidon käyttöä säästäen kaupungille 1,2 miljoonaa euroa pelkästään vuoden 2013 aikana.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n tutkimuksen mukaan Porvoon kotihoidon asiakkaiden sairaalahoitojaksot vähenivät 26 % uudistuksen alkamisesta ja kaikkiaan 35 % lähtötasosta.

”Vaikka kehittämiskohteitakin paljastui, Porvoossa kyettiin säästöistä huolimatta parantamaan kotihoidon laatua lisäämällä etulinjaan geriatrista asiantuntemusta ja hoitajien osaamista. Vanhustenhuollon laitosvaltaisuutta voitaneen purkaa kustannustehokkaasti aiempaa laadukkaammilla kotihoitopalveluilla. Valtakunnalliset säästötavoitteet ovat realistisia, jos Porvoon kaltaiseen lääketieteellisen hoidon kehittämiseen yhdistetään myös omaishoidon kokonaisvaltainen tukeminen”, THL:n tutkimuksessa todetaan.


Vastuulääkäripalvelu vähensi päivystyskäyntejä Keski-Vantaalla

Erikoislääkärin tuesta on ollut tukea Vantaan Hakunilan alueen kotihoidossa. Keski-Vantaan terveyspalvelupäällikkö Pertti Sopanen kertoo hyvistä tuloksista:

”Pihlajalinna hoitaa Hakunilan alueen kotihoidon lääkäripalvelun. Tämän lisäksi Hakunilan terveysaseman lääkärit voivat konsultoida geriatria. Erikoislääkärin tuesta on hyötyä, sillä Hakunilan terveysasema on opetusterveyskeskus ja meillä on paljon nuoria lääkäreitä.
Sekä kotihoidon asiakkaat että terveyskeskuksen käyttäjät ovat olleet tyytyväisiä vastuulääkäripalveluun. Nyt meillä on virka-aikana oma vastuulääkäri ja muina aikoina takapäivystäjä, joka tietää asiakkaiden hoitosuunnitelman ja osaa antaa täsmäohjeita.
Päivystyskäynnit ovat vähentyneet. Olemme myös pystyneet tukemaan ikäihmisten kotona selviytymistä entistä pidempään.”


Vastuulääkäripalvelu toi hoitotyöhön jatkuvuutta Raaseporissa

Vastuulääkäripalvelu toi arjen hoitotyöhön turvallisuutta ja ikäihmisten hoitoon jatkuvuutta Raaseporissa. Lisäksi palvelun käyttöönotto sai aikaan kustannussäästöjä. Vanhuspalvelupäällikkö Kirsi Ala-Jaakkola kertoo muutoksesta:

”Pari vuotta sitten Raaseporissa oli kova pula lääkäreistä. Täällä oli vaikeaa saada lääkäriä käymään säännollisesti vanhusten asumisyksiköissä, ja jos kotihoidon asiakkaasta piti soittaa päivystykseen, lääkäri vaihtui koko ajan. Viime vuodesta alkaen Doctagon on vastannut Raaseporin kaupungin säännöllisen korihoidon piirissä olevien kansalaisten ja asumisyksiköissä asuvien kansalaisten lääkäripalveluista.

Olemme tavattoman tyytyväisiä. Henkilökunta sanoo, että työhön on tullut turvallisuutta, kun hoitopäätöksiä ei tarvitse tehdä yksin. Lääkärin saa kiinni, ja hän tietää kunkin asiakkaan terveysongelmat.

Selvitämme kustannussäästöjä parhaillaan, mutta alustavasti tiedämme, että 75-vuotiaiden erikoissairaanhoidon kustannukset pienentyivät 2,8 prosenttia edellisvuoteen verrattuna vuonna 2015.”

Kiinnostuitko Vastuulääkäripalvelusta? Ota yhteyttä ja kysy lisää!

julkisten palveluiden myyntijohtaja Jani Nurisalo
044 733 8552
jani.nurisalo@pihlajalinna.fi