Suonikohjuhoidon esitutkimus

jalatUltraäänitutkimus tehdään aina ennen suonikohjujen hoitoa. Suonikohjujen esitutkimuksen avulla selvitetään jalkojen syvien ja pinnallisten laskimoiden tila. Samalla varmistetaan, ettei laskimoissa ole tukoksia. Ultraäänen avulla löydetään sellaisetkin suonikohjut, jotka eivät näy päällepäin.

Ultraäänen tuloksista piirrettään laskimokartta, jonka avulla nähdään viallisten laskimoiden sijainti ja lukumäärä. Hoitomuoto valitaan kartan tulosten mukaisesti. Samalla voidaan antaa hoidon kustannusarvio.

Tutkimuksessa jalkojen ihon päällä liikutetaan ultraäänianturia, jonka avulla näkyy kuva tutkittavasta alueesta. Tutkimus on vaaraton ja kivuton. Se kestää noin 10–15 minuuttia, jonka jälkeen tutkimuksen tulokset käydään läpi lääkärin kanssa. Tutkimus tehdään aina seisten. Siihen ei tarvitse valmistautua etukäteen, ja arkeen palaaminen on mahdollista heti tutkimuksen jälkeen. Varsinaiseen suonikohjujen hoitoon pääsee nopeasti asiakkaan toiveiden mukaisesti.

Meillä Pihlajalinnassa ultraäänitutkimukseen voi varata ajan suoraan ilman erillistä vastaanottokäyntiä tai lähetettä.