Poskiontelotulehdus

Poskiontelotulehdus on viruksen tai bakteerin aiheuttama tulehdus. Myös allerginen nuha voi aiheuttaa tulehduksen. Poskiontelotulehdus kehittyy tavallisimmin flunssan jälkitautina.

Poskiontelotulehduksen eli sinuiitin oireet ovat usein samankaltaisia kuin tavallisessakin flunssassa. Yleisimpiä oireita ovat pitkittynyt tukkoinen nuha, limaneritys, kivun tai paineen tunne poskissa, heikentynyt hajuaisti ja yskä. Olo voi olla väsynyt, ja myös vähäinen lämmönnousu on mahdollista.

Lievässä poskiontelontulehduksessa esiintyvää nenän tukkoisuutta voi lievittää esimerkiksi nenää avaavilla tipoilla tai sumutteilla. Tulehduskipulääkettä tai parasetamolia voi ottaa oireiden helpottamiseksi.

Lääkäriin tulee hakeutua, jos kipu tai paineen tunne on voimakasta, oireet kestävät yli kymmenen päivää, yleiskunto heikkenee tai poskiontelotulehdusoireiden yhteydessä esiintyy korkeaa kuumetta. Lääkäri voi tarvittaessa määrätä poskiontelotulehdukseen myös tehokkaampia lääkkeitä tai antibioottikuurin. Mikäli antibiootit eivät auta tai oireet ovat voimakkaat, poskiontelopunktio eli poskionteloiden huuhtelu voi olla tarpeen. Tällöin onteloissa oleva erite saadaan poistettua. Mikäli poskiontelotulehdukset toistuvat usein, myös leikkaushoitoa voidaan harkita.

Eläily poskiontelotulehduksesta syntyy pitkälti tyypillisten oireiden ja niiden keston perusteella. Diagnoosi varmistuu vastaanotolla tutkittaessa, jos ylähengitysteissä ja ultraääni- tai röntgenkuvissa todetaan poskiontelotulehdukselle tyypillisiä muutoksia.