Solisluun vammat

Solisluun sijoiltaanmeno on melko yleinen vamma, joka tulee tyypillisesti kaatumisen tai törmäyksen seurauksena. Solisluu voi mennä sijoiltaan molemmista päistään, mutta yleisimmin vamma tulee ulkopäähän eli solisluun ja lapaluun väliseen liitokseen.

Vammaan liittyy turvotusta ja kipua olkapään seudussa. Käden liikuttaminen voi aristaa. Hankalissa tapauksissa solisluun pää törröttää voimakkaasti ylöspäin ja liikkuu etutakasuunnassa olkapäätä liikuttaessa. Tällöin vaurioita on myös niveltä tukevissa nivelsiteisissä. Kipu on usein voimakasta varsinkin kättä liikutettaessa.

Sijoiltaanmenoja on eriasteisia, lievimmät hoidetaan levolla, kylmähauteilla, tulehduskipulääkkeillä ja kuntoutuksella. Paraneminen kestää yleensä viikosta kuukauteen. Hankalimmat vammat hoidetaan leikkauksella ja leikkausta seuraavalla kuntoutuksella. Toimenpiteestä pääsee yleensä kotiin saman päivän aikana.

Leikkauksen jälkeen kantosidosta pidetään neljä viikkoa, mutta fysioterapia aloitetaan jo kantosidosvaiheessa. Urheilemaan pääsee noin 4–6 kuukauden kuluttua lajista riippuen. Leikkausten tulokset ovat hyviä eli potilaat pystyvät yleensä liikkumaan ja tekemään töitä entiseen tapaan.

Solisluun murtuma

Myös solisluun murtuma on yleinen vamma, jossa alkuvaiheessa kuvantaminen ja murtumatyypin arvio ovat tärkeitä vaiheita. Murtumat hoituvat useimmiten kantositeellä ja noin kuuden viikon seurannalla, jonka jälkeen röntgenkuvin varmistetaan luutuminen.

On kuitenkin murtumatyyppejä, joissa leikkaushoito on suositeltavaa mm. luutumisen aikaansaamiseksi sekä solisluun ja hartian paremman asennon takaamiseksi.