Rintasyöpäleikkauspotilaan tarina

Rintasyöpä on naisten yleisin syöpä, johon sairastuu vuosittain lähes 5 000 naista. Marika Ahokas, 46, sairastui rintasyöpään ja halusi aloittaa hoidot viiveettä. Alle viikossa diagnoosista Marika oli leikkauksessa ja kahden viikon päästä jo takaisin lenkkipolulla.

–Olin suihkussa ja löysin rinnasta patin. Menin ensin työterveyslääkärin pakeille, josta minut lähetettiin mammografiaan ja ultraäänitutkimuksiin. Tutkittuaan minut lääkäri sanoi heti, että rinnassani on jotain, josta täytyy ottaa tarkemmat näytteet, muistelee Marika.

Patti jonka Marika itse löysi, oli vasta alkua. Diagnoosissa kävi ilmi, että rintasyöpä oli aggressiivinen ja nopeakasvuinen sekä edennyt jo kainaloiden imusolmukkeisiin. Sairaus ei ollut antanut itsestään juurikaan viitteitä. Väsymys oli ainoa merkki, jota Marika oli käynyt selvittämässä lääkärillä jo aikaisemmin. – Olin hyväkuntoinen, liikuin ja urheilin paljon, mutta väsymys piti pintansa. Kun diagnoosi tuli, en edes tuntenut itseäni sairaaksi, koska mitään selkeitä oireita ei ollut, Marika kertoo.

– Menin alun perin tutkimuksiin mentaliteetilla, että käydään nyt tsekkaamassa asia. Mielessäni ei käynyt, että lähtisin siltä seisomalta hoitopolkuun. Kun shokki iski, ystävät ottivat minusta ja lapsestani kopin sekä sitoutuivat mukanani hoitojen tukijoukkoihin, Marika kertoo.

Nopeasti hoitoon

Pihlajalinna Laser Tilkka avasi toukokuussa 2010 ensimmäisenä Suomessa ja Pohjoismaissa yksityisen hoitoyksikön, joka on erikoistunut rintasyöpä- ja ihomelanoomaleikkauksiin. Pihlajalinna Laser Tilkassa asiakas saa yliopistosairaalatasoista hoitoa, johon pääsee viiveettä. Leikkaavan lääkärin vastaanotolle pääsee 1–3 päivän kuluessa, leikkaukseen jo 1–2 viikon sisällä. Jo samana päivänä kun Marika sai diagnoosin, hän istui korjaavaa kirurgiaa onnettomuus- ja syöpäpotilaille tekevän plastiikkakirurgian erikoislääkärin Tiina Jahkolan vastaanotolla. Nopea toiminta toi Marikalle rauhaa ja varmuutta vaikean tilanteen keskelle.

–Alussa en ymmärtänyt, kuinka vakavasta tilanteesta on kysymys. Halusin saada hoidot heti liikkeelle oman mielenrauhan vuoksi. Pihlajalinna LaserTilkassa minulle tuli tunne, että tämä etenee, tähän tartutaan. Nyt tässä lähdetään liikkeelle, Marika kiittää.

Jo alle viikon päästä diagnoosista Marika meni leikkaukseen Pihlajalinna Laser Tilkkaan. Muiden rintasyöpäpotilaiden kanssa jutellessa Marikalle kävi ilmi, että kunnallisella puolella leikkaukseen olisi pitänyt jonottaa viikkoja, jopa kuukauden.

–Kaikki eteni nopeasti ja tehokkaasti. Heti diagnoosin saatuani päätin, että hyppään yksityiselle puolelle leikkausta varten. Mielestäni psyykeen kannalta oli erittäin tärkeää päästä asian kanssa eteenpäin heti, Marika toteaa.

Rintaa säästävä hoito usein mahdollinen

Pihlajalinna Laser Tilkan leikkaustiimiin kuuluvat alan parhaat osaajat, jotka käyttävät uusimpia leikkausmenetelmiä.
Rintasyöpäleikkauksessa pyritään aina rinnan säästävään hoitoon, mikä on mahdollista 60–70 prosentissa tapauksista. Uusien leikkaustekniikoiden avulla voidaan hoitaa sellaisiakin syöpäkasvaimia, jotka vaativat aikaisemmin koko rinnan poiston. Marikalle tehtiin osapoisto oikeaan rintaan. Lisäksi kainalon kaikki imusolmukkeet poistettiin. Kirurgi Tiina Jahkola teki täsmäiskun kasvaimeen leikkauksessa Marikan vanhojen, rintojen pienennysleikkauksesta tulleiden arpien kautta.

–Leikkauksen jälkeen pelotti katsoa, mitä teippien alta paljastuu. Yllätyksekseni ensimmäinen tunne oli helpotus. Vaikka osa rinnasta oli poistettu ja se on aikaisempaa pienempi, se näyttää silti kauniilta.

Leikkauksesta Marika toipui nopeasti. Viikon päästä hän oli jo ensimmäisillä kävelylenkeillä.

–Leikkaus oli Tilkassa miellyttävä kokemus vaikeasta tilanteesta huolimatta – siellä pidetään asiakkaasta erittäin hyvää huolta. Kipujani ja tuntemuksiani ei vähätelty ja henkilökunnasta välittyi aito välittäminen sekä huolenpito. Empatia on todella tärkeää, Marika kiittää.

Kuka tahansa kenellä on diagnosoitu ennakkotutkimuksilla rintasyöpä, voi hakeutua rintasyöpäleikkaukseen Pihlajalinna Laser Tilkkaan. Monia sairauksia hoidetaan nykyään vapaaehtoisten sairauskuluvakuutusten avulla. Myös syöpä kuuluu korvattaviin sairauksiin. Asiakas voi myös maksaa leikkaushoidon itse.

Rintasyöpäleikkauksien kokonaishinta määräytyy yksilöllisesti ja riippuu leikkaushoidon laajuudesta, sekä siitä, että tarvitaanko kainalon vartijaimusolmukkeiden poistoa leikkauksen yhteydessä. Rintasyöpä voi levitä rinnan ulkopuolelle ja usein leviää ensimmäisenä kainalon imusolmukkeisiin. Leikkauksen yhteydessä kasvaimen poiston lisäksi tutkitaan vartijaimusolmuke, johon syöpäsolut voivat levitä.

Elämää rintasyövän jälkeen

Rintasyöpäleikkauksen jälkeen Marika siirtyi sytostaattihoitoihin kunnalliselle puolelle, mutta jatkaa edelleen fysioterapiaa rintasyöpäpotilaisiin erikoistuneen asiantuntijan kanssa Pihlajalinna Laser Tilkassa. Imusolmukkeiden poiston jälkeen yläraajaan jää pysyvä riski lymfaödmemaan joka aiheuttaa turvotusta.

Leikkauksen jälkeen lymfastrangit eli kovettuneet imusuonet, arpi- sekä faskiakiristykset voivat oireilla. Manuaalisella käsittelyllä fysioterapeutti etsii ja käsittelee kireydet ja saa kudokset pehmenemään sekä nesteet kiertämään.

–Olen säästynyt hankalan tukihihan käyttämiseltä säännöllisen ja ammattitaitoisen fysioterapian ansiosta, Marika kertoo.
Marikan mielestä shokissa oleva tarvitsee tarkat neuvot ja ammattilaisen, joka ottaa kädestä kiinni ja ohjaa askel askeleelta vaikean kokemuksen läpi.

–En pelkää enää. Mitään ei laiteta hyllylle odottamaan ”sitten kun” -aikaa. Minä elän nyt!

Marika Ahokas