Anestesia- ja heräämöhoitaja Minna Humppi: ”Leikkaustiimi ei toimi ilman sairaanhoitajaa”

Minna Humppi työskentelee anestesia- ja heräämöhoitajana Pihlajalinna Dextrassa. Humppi tiesi jo lapsena haluavansa sairaanhoitajaksi, sillä sairaalamaailma kiehtoi pienestä pitäen.

”Valmistuin sairaanhoitajaksi vuonna 2001. Ensimmäinen työpaikkani oli Töölön sairaalassa ortopedisellä vuodeosastolla, minkä jälkeen siirryin teho- ja tehovalvontaosastolle. Leikkausosastolle olen tullut vuonna 2008, ja se veikin mennessään.

Työpäiväni alkaa sillä, että tutustun päivän ensimmäiseen asiakkaaseen, hänen taustatietoihinsa ja siihen, millainen toimenpide on tulossa. Valmistelemme leikkaussalin, niin että kaikki on valmiina, kun asiakas tulee sisään leikkaussaliin.

Leikkauksen tai toimenpiteen jälkeen asiakas siirretään heräämöön jatkohoitoon. Päivä jatkuu seuraavaan asiakkaaseen tutustumalla.

Työssä on antoisinta monipuolisuus

Sairaanhoitajan työn suola on sen monipuolisuus ja mahdollisuudet. Työ mahdollistaa laajasti erilaisia työtehtäviä aina oman elämäntilanteen mukaan. Voi tehdä päivätyötä, tai voi tehdä haastavaa kolmivuorotyötä.

Oma juttuni on ehdottomasti leikkausosastotyö. Minulle on tärkeää antaa asiakkaalle turvallista ja laadukasta hoitoa.

Tällä alalla kouluttautuminen on mahdollista ja työnantaja usein kannustaakin käymään koulutuksia. Myös työtä tekemällä pääsee koko ajan oppimaan lisää uutta – kiitos ammattitaitoisten sairaanhoitajakollegoiden.

Parasta työssäni on se, että jokainen päivä on erilainen, vaikka päivien rakenne pysyy samana. Jokaisessa leikkauksessa on eri ihminen. Pidän siitä, että työni on nopeatempoista ja työyhteisössä vallitsee luottamus ammattiryhmien välillä.

Sairaanhoitajan rooli on tärkeä

Ihmisiä jännittää, kun he tulevat leikkaukseen. Anestesiahoitajana voin omin silmin nähdä helpotuksen ja rentoutumisen tunteen, kun juttelen asiakkaan kanssa ennen leikkausta tai toimenpidettä. Heräämötyössä taas asiakkaista välittyy välitön kiitollisuus.

Ajattelen, että iso merkitys on tiimityöllä: eri ammattiryhmien välisellä hiotulla ja saumattomalla yhteistyöllä.

Sairaanhoitajan rooli työyhteisössä on merkittävä. Leikkaustiimi ei toimi ilman sairaanhoitajaa.”


Teksti: Elisa Pesola


Lue kaikki Pihlajalinnan sairaanhoitajien uratarinat

Verisuonikirurgiaan erikoistunut sairaanhoitaja Aino Kuivalainen: ”Tärkeintä on halu auttaa”

Urheiluklinikan ja päivystyksen palveluvastaava Runo Pyykönen: ”Palkitsevinta työssäni on, kun asiakas saa hyvää hoitoa”