Työterveyslääkärin vinkit onnistuneeseen talvilomaan

”Sitten lomalla teen kaikki ne asiat, jotka ovat jääneet työkiireiden vuoksi tekemättä.” Kuulostaako tutulta ajatukselta? Pihlajalinna Iten työterveyslääkäri Tytti Vajanto kehottaa suhtautumaan lomaan uudella tavalla: jätä suorittaminen vähemmälle ja keskity siihen, mikä tuntuu hyvältä. Kysyimme Tytiltä vinkit rentouttavaan talvilomaan.

tyttivajanto web

Millainen on mielestäsi onnistunut loma?

Onnistunut loma on sellainen, jolle ei aseta liikaa tavoitteita. Hyvään lomaan liittyy terve itsekkyys: mieti, mikä olisi sinulle paras lomanviettotapa, ja suunnittele lomasi sen mukaan. Muista myös kysyä läheisiltäsi, mitä toiveita heillä on. Pitäkää vaikkapa perhepalaveri, jossa voitte varmistaa, että kaikkien toiveet täyttyvät mahdollisimman hyvin.

Lomailun palauttava vaikutus jää vähäiseksi, jos sen aikana kuittaa sosiaaliset velat tai kuroo kiinni asiat, jotka ovat jääneet tekemättä. Vapaapäiviä ei tarvitse käyttää kaappien siivoamiseen, ja piharakennusten rakentamisenkin voi jättää myöhempään. Lomalla suorituskeskeisyys kannattaa unohtaa ja keskittyä itselle ja läheisille tärkeisiin ja rentouttaviin asioihin.

Kannattaako talvilomalla jäädä kotiin vai lähteä reissuun?

Kumpikin käy. Tärkeintä on, että lomaviikolle ei lado liikaa tekemistä. Reissu saattaa olla rentouttavan sijaan stressaava, jos matkaan lähtee velvollisuuden tunnosta sellaisella porukalla, jossa olo tuntuu epämukavalta. Lomareissun voi myös suunnitella niin, että jo matkanteko on mukavaa ja rentouttavaa. Voit kokeilla pitää taukoa hotellissa yön yli sen sijaan, että pakkaat autoon eväät ja ajat perille suoraa soittoa hermot kireällä ja rakko pinkeänä. Tai entä jos lähtisit päivää myöhemmin ja pakkaisit rauhassa?

Perillä lomakohteessakin voi keskittyä maisemien ihailuun ja lasten kanssa ulkoiluun – jonain päivänä voi hiihtää tai lasketella vähän vähemmän.

Miten siirtää ajatukset pois työasioista?

Lomaa edeltävä viimeinen työpäivä ja ensimmäinen loman jälkeinen työpäivä on hyvä riisua mahdollisimman tyhjiksi. Hoida viimeisenä päivänä vain akuuteimmat työt. Voit myös hyödyntää ylityötunnit: kokeile lähteä töistä pari tuntia aikaisemmin ja tulla loman jälkeisenä aamuna hieman myöhemmin.

Lisäksi työsähköposti kannattaa kytkeä pois päältä puhelimesta ja tietokoneesta. Jos työnkuvasi on sellainen, että sinun pitää olla tavoitettavissa, voit sopia kollegasi kanssa, että hän on sinuun yhteydessä tarpeen tullen. Näin et joudu stressaamaan siitä, onko sähköpostiin tullut
jotain tärkeää loman aikana.

Teksti: Laura Niemi
Tytti Vajannon kuva: Matias Honkamaa

Juttu on julkaistu alun perin Pihlajalinnan Kuopion-asiakaslehdessä.