30.8.2019 Pihlajalinnan lääketieteelliseksi johtajaksi nimitetty Paula Arvilommi

Pihlajalinnan va. lääketieteellisenä johtajana toimii 1.9.2019 - 29.2.2020 lääketieteen lisensiaatti, työterveyshuollon erikoislääkäri Paula Arvilommi. Hän jatkaa myös entisessä tehtävässään Varsinais-Suomen aluejohtajana.

Turkulainen Arvilommi on toiminut Pihlajalinna Turku Oy:n ylilääkärinä elokuusta 2017 saakka. Aluejohtajana ja Pihlajalinna Turku Oy:n toimitusjohtajana hän on toiminut huhtikuusta 2018 saakka. Ennen Pihlajalinnaa hän toimi Turussa Diacor Terveyspalveluiden vastaavana lääkärinä. Lisäksi Arvilommilla on kokemusta työterveyslääkärin tehtävistä useista lääkärikeskuksista.

”Paulalla on johtamiskokemusta ja hän tuntee Pihlajalinnan hyvin. Hänen kiinnostuksensa kokonaisvaltaisen ja vaikuttavan terveydenhuollon kehittämiseen tulee olemaan suureksi eduksi tehtävän hoitamisessa. Toivotan Paulalle lämpimästi menestystä tehtävässä”, sanoo Pihlajalinnan toimitusjohtaja Joni Aaltonen.

Pihlajalinnan lääketieteellisenä johtajana aiemmin toiminut Kimmo Saarinen on jäänyt eläkkeelle. Lääketieteellinen johtaja raportoi toimitusjohtaja Joni Aaltoselle.

Lisätiedot
toimitusjohtaja Joni Aaltonen, 040 524 7270
lääketieteellinen johtaja, aluejohtaja Paula Arvilommi, 040 523 3596