Pihlajalinna Oyj:n tytäryhtiö Pihlajalinna Terveys Oy on sopinut ostavansa nykyisiltä henkilöomistajilta osake-enemmistön Kompassi Hammaslääkärikeskus Oy:stä, Kompassi Lääkärikeskus Oy:stä ja Etelä-Pohjanmaan Sydäntutkimuspalvelu Oy:stä. Kaupan on tarkoitus tulla voimaan 1.4.2016. Yhtiöt liitetään osaksi Dextra-ketjua ja niiden johto, ammatinharjoittajat ja työntekijät jatkavat yhteenliittymisen jälkeen Dextran palveluksessa.
Kompassi on toiminut nykyisen kaltaisena kokonaisuutena vasta muutaman vuoden mutta on jo saavuttanut Pohjanmaalla laadukkaan toimijan maineen, ja tarjoaa varsin kattavasti hammaslääkäri- ja lääkärikeskuspalveluita. Kompassin liittyminen osaksi Dextra-ketjua muodostaa Seinäjoelle vahvan lääkärikeskuksen, joka tuottaa niin yksityisen kuin julkisen erikoissairaanhoidon palveluita.
Pohjanmaalle laajeneva Dextra palvelee entistä paremmin konsernin vakuutusyhtiökumppaneiden tarpeita ja toisaalta mahdollistaa myös kiireettömän ja perustason erikoissairaanhoidon tuottamisen omana toimintana Pohjanmaan alueella. Pihlajalinna vastaa Kuusiokuntien sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottamisesta ja hallinnoi sitä kautta merkittävää kuntien erikoissairaanhoidon volyymia.