Asiakkuusjohtaja, Pohjois-Suomi

Haemme uutta vahvistusta kasvavaan tiimiimme nykyisen vastuuhenkilön siirtyessä toisiin tehtäviin.

Hakemamme asiakkuusjohtaja vastaa Pihlajalinnan palveluiden myynnistä julkiselle sektorille Pohjois-Suomen alueella (Pohjois-Pohjanmaa, Lappi ja Kainuu). Asiakkaita ovat alueen kunnat, kuntayhtymät ja sairaanhoitopiirit.

Edellytämme arvoihimme, eettisyys, energisyys ja ennakkoluulottomuus, pohjautuvaa asennetta ja työskentelyotetta, kokonaisvaltaista näkemystä sosiaali- ja terveyspalvelualasta, liiketoiminnallista osaamista ja vahvoja vuorovaikutustaitoja.

Arvostamme aiempaa kokemusta toimialalta, näyttöjä myynnillisestä tuloksenteosta sekä julkisen sektorin toimintalogiikan tuntemusta. Katsomme eduksi tehtävään soveltuvan koulutustaustan (esimerkiksi kauppatieteet tai terveydenhuolto), mutta tärkeintä on Pihlajalinnaan sopiva persoona.

Pohjoisen tiimissä ja Pihlajalinnassa ympäri Suomen työpaikkaamme kuvaavat parhaiten hyvä yhteishenki sekä joustavuus.

Pyydämme lähettämään CV:n sekä avoimen hakemuksen palkkatoiveineen 17.3.2019 mennessä osoitteeseen ville.valkama@pihlajalinna.fi

Lisätietoja tehtävästä antavat liiketoimintajohtaja Stefan Wentjärvi p. 040 844 2066 ja aluejohtaja Ville Valkama p. 050 451 3345.