Maija Kankaanpää — Pihlajalinna

Maija Kankaanpää

Psychologist

Olen neuropsykologian erikoispsykologi ja olen tehnyt pitkän työuran ihmisten parissa. Jokainen ihminen on aina erityislaatuinen yksilö ja ihmiset kiinnostavat minua kokonaisuutena. Tutkimuksieni lähtökohtana onkin aina jokaisen yksilön henkilökohtaisen kognitiivisen tason määrittäminen, jonka jälkeen kartoitetaan mahdollisia muutoksia tai poikkeavuuksia juuri tämän henkilön tiedonkäsittelyssä.

Olen tutkinut laaja-alaisesti kognition muutoksia ja niiden vaikutuksia ihmisen toimintaan ja toimintakykyyn niin lapsilla kuin aikuisillakin.

Lasten kohdalla erityisosaamiseeni kuuluu oppimisvaikeudet, ADHD/ADD tutkimukset, Autismikirjon seulonnat ja yleiset toimintakyvyn kartoitukset.  Omaan kokemusta myös kehitysvamma kartoituksesta ja sosiaalisen toimintakyvyn tuesta.

Aikuisten osalta erityisosaamiseeni kuuluu ajokyvynarviointi. Omaan pitkän kokemuksen niin liikenneopettajan kuin kuljettajantutkinnon vastaanottajankin työstä. Minulla on valmiudet toteuttaa ajokyvynarviointi myös käytännön liikenteessä. 

Omaan paljon työkokemusta myös aikuisten ADHD n kartoituksesta ja muistitutkimuksista.

Kokonaisuudessaan olen kiinnostunut ihmisistä yksilöinä ja omaan pitkän kokemuksen erilaisten ja eri-ikäisten ihmisten parissa työskentelystä.

Parhaillaan toimin myös tohtorikoulutettavana Helsingin yliopiston Lääketieteellisessä tiedekunnassa.

Specialisations and tasks:

Special psychologist’s qualification, neuropsychology

Neuropsychologist

Child patients:
I treat child patients
Languages:
English, Swedish, Finnish
Locations:

Pihlajalinna Dextra Munkkivuori

Raumantie 1 a00350 Helsinki