Samuli Virtanen — Pihlajalinna

Samuli Virtanen

Urologist

 

Olen urologian erikoislääkäri eli virtsatiekirurgi ja työskentelen urologina Tampereen yliopistollisessa sairaalassa. Hoidan sekä mies- että naispotilaita erilaisissa virtsaamiseen liittyvissä ongelmissa, kuten tiheävirtsaisuus, rakon tyhjenemishäiriöt, virtsarakon kipuoireet. Urologin hoidon piiriin kuuluvat myös virtsaelimiin ja miehen sukupuolielimiin liittyvät syöpätaudit. Näihin liittyviä oireita saattavat olla esimerkiksi verivirtsaisuus, alavatsakipu, virtsaamiskipu tai virtsaamistapahtuman muu nopeahko muutos aiempaan verrattuna. 

Miehen eturauhasen aiheuttamat virtsaamisongelmat ovat hyvin yleisiä, ja usein niitä voidaan hoitaa hyvin tuloksin. Pahimmillaan virtsavaivat saattavat vaikuttaa koko elimistön tasapainoa heikentävästi, joten oireita on syytä tutkia ja tarvittaessa hoitaa.

Vastaanotollani on mahdollista suorittaa eturauhasen ultraäänitutkimus, joka usein ohjaa hoitoa oikeaan suuntaan. Lisäksi hoidan kivesten ja esinahan ongelmia sekä virtsatieinfektioita. En tee yksityispraktiikassa leikkausoperaatioita, mutta tarvittaessa voimme näistä kuitenkin keskustella. Hoidan vain aikuispotilaita. En vastaanota palveluseteliasiakkaita.


Tervetuloa matalalla kynnyksellä keskustelemaan!

Specialisations and tasks:

Specialist in urology

Child patients:
I do not treat child patients
Languages:
Finnish, English
Locations:

Lempäälä Ideapark

Ideaparkinkatu 437570 Lempäälä