Satu Tuunanen — Pihlajalinna

Satu Tuunanen

Toimin työterveyspsykologina ottaen vastaan työterveyshuollon asiakkaita ja itsemaksavia yksityisasiakkaita.

Olen koulutukseltani psykologian maisteri ja aiemmalta ammatiltani Sosionomi (AMK). Sosiaalialan kokemuksen myötä teemat lasten ja perheiden hyvinvoinnin parissa ovat lähellä sydäntä, työni keskittyessä kuitenkin tällä hetkellä työterveyden pariin.

Yksilövastaanotolla käsiteltävät teemat voivat liittyä työelämän kysymyksiin tai henkilökohtaisen elämän haasteisiin. Vastaanotollani voit keskustella työssä jaksamisesta, arjen stressitekijöistä, mielialasta, ihmissuhteista ja elämässä kohdatuista kriiseistä. Tuen mielelläni myös itsensä kehittämisessä, hyvinvoinnin lisäämisessä ja palautumisen parantamisessa. Teen myös psykologisia tutkimuksia osana työkyvyn arviota. Yksilövastaanoton lisäksi työskentelen työyhteisöjen ja ryhmien parissa. Työskentelyni lähtökohtana on asiakkaan tai työyhteisön yksilöllisen tilanteen sekä toiveiden ja tarpeiden huomioiminen. Tavoitteenani on auttaa asiakkaitani löytämään uusia näkökulmia, oppimaan joustavampia ajattelu- ja toimintamalleja sekä hyödyntämään heidän omia voimavarojaan. Työterveyshuollossa varmistathan lähetteen hoitajalta tai lääkäriltä. Hyödynnän mielelläni myös etävastaanottoa.

 

Specialisations and tasks:

Psychologist

Occupational health psychologist

Child patients:
I do not treat child patients
Languages:
Finnish
Locations:

Pihlajalinna Kuopio Leväsentie

Leväsentie 1, 70700 Kuopio