Tervetuloa vastaanotolleni!
Autan asiakkaitani työkykyyn ja työelämään liittyvissä asioissa, kun esimerkiksi jatkaminen nykyisessä työssä on uhattuna terveydellisistä tai muista työkykyyn vaikuttavista syistä tai työsuhteen päättymisen takia. Pääset vastaanotolleni työterveyshuollon ammattihenkilön lähetteellä tai työeläkeyhtiön toimeksiannolla.
Annan konkreettista tietoa ammatillisista vaihtoehdoista, käytännön apua työhön paluuseen liittyvien asioiden hoitamiseen sekä tietoa toimeentulosta ja muista sosiaaliturvaan liittyvistä asioista. Etsin kanssasi laaja-alaisesti mahdollisuuksia jatkaa työssä, tavoitteena pitkäkestoinen, työuraa tukeva ratkaisu ja jatkosuunnitelma. Minulla on näihin asioihin monivuotinen työkokemus. Asioihin kannattaa tarttua jo varhaisessa vaiheessa, jolloin haasteet eivät pääse pitkittymään ja mutkistumaan. Ohjaukseni on ratkaisukeskeistä ja ihmisläheistä.
Erityisosaamisaluettani on myös lakisääteinen tapaturmavakuutus (työ- ja työmatkatapaturmat, ammattitaudit). Toimin myös työkykyvalmentajana ammatillisessa kuntoutuksessa työeläkeyhtiön toimeksiannosta.
Olen suorittanut kuntoutuksesta ylemmän korkeakoulututkinnon, minulla on myös monivuotinen asiantuntijakokemus lakisääteisen tapaturmavakuutuksen parissa mm. vaativissa kuntoutuksen ratkaisuissa, ja olen suorittanut vakuutustutkinnon. Aiempaan työkokemukseeni sisältyy myös työterveyshoitajan ja sairaanhoitajan työ.
Palvelen Uudenmaan alueella sekä etävastaanotolla.
Work ability coach