Yleislääkärin vastaanotolle voi tulla minkä tahansa vaivan takia. Yleislääkärit ovat erikoistuneet yleisimpiin sairauksiin, kuten tuki- ja liikuntaelimistön sekä sydän- ja verenkiertoelimistön sairauksien hoitoon.
Hei, olen Anni Seiskari. Olen toiminut lääkärinä erilaisissa tehtävissä 17 vuoden ajan. Olen erikoistunut yleislääketieteeseen ja olen psykiatriaan erikoistuva lääkäri. Vahvin osaamiseni ja pisin työkokemukseni ovat nimenomaan psykiatrian osa-alueelta. Valmistun tänä vuonna psykoterapeutiksi (kognitiivis-integratiivinen viitekehys, Valviran hyväksymä). Olen kouluttautunut myös hypnoosimenetelmään (Suomen tieteellinen hypnoosi ry).
Voin auttaa Sinua esimerkiksi erilaisissa elämänkriiseissä, unettomuudessa, psyykkisessä kuormittuneisuudessa, traumoissa jne.
Otan vastaan vain aikuispotilaita ja toimin etänä. En valitettavasti uusi PKV lääkereseptejä.
Lopullinen vastaanottohinta muodostuu asiantuntijan käyttämästä ajasta. Tähän sisältyy muun muassa huolellinen esitietoihin ja mahdollisiin tutkimustuloksiin tutustuminen ennen vastaanottoa, asiakkaan hoitaminen vastaanotolla sekä käynnin jälkeen tehtävät kirjaukset potilaskertomukseen.
Ensimmäistä kertaa psykiatrin vastaanotolle tulevan käyntiin vastaanottaja varaa aikaa noin 90-120min, josta itse vastaanottoaika on noin 45-60min.
Yleislääketieteen erikoislääkäri
Psykiatriaan erikoistuva lääkäri
Etävastaanottokäynti, 45 min: 165 euroa
Etävastaanottokäynti, 60 min: 208 euroa
Etävastaanottokäynti, 90 min: 423 euroa
Reseptien uusiminen 38€, B-lausunto laajuudesta riippuen 130€-200€.
Hintoihin lisätään toimistomaksu sekä mahdolliset tutkimus- ja toimenpidemaksut.
Etävastaanotto