Mahalaukun, paksusuolen tai peräsuolen tähystys voi olla tarpeen, kun selvitetään vatsa- ja suolisto-oireiden syitä. Tähystys on nopea mutta usein hieman epämukava toimenpide, johon liittyviä kipu- ja jännitystiloja voidaan helpottaa hyvällä valmistautumisella ja lääkityksellä.
Tähystystutkimus antaa ulkoista tutkimusta seikkaperäisempää tietoa mahan ja suoliston terveydentilasta ja sen mahdollisista muutoksista. Tähystys on yleinen tutkimus, ja niitä tehdään Pihlajalinnan toimipisteissä vuosittain tuhansia.
Tähystyksen tärkein tavoite on sulkea pois suolistosairauksia, ja puhdas tähystystulos tuo mielenrauhan pitkäksi aikaa. Uusintatähystykselle on harvoin tarvetta vuosiin, sillä esimerkiksi suolistosyövät kehittyvät varsin hitaasti.
Alustavaan arvioon voit itse varata suoraan ajan verkkoajanvarauksesta joko gastrokirurgille tai gastroenterologille. Tähystyksen ajanvaraus toimii asiakaspalvelumme kautta numerosta 010 312 010.
Mahalaukku, paksusuoli tai peräsuoli kuvataan taipuisalla tähystimellä. Tähystyksen yhteydessä voidaan myös ottaa näytepaloja ja poistaa muun muassa polyyppeja eli limakalvon epänormaaleja muodostumia tai hoitaa peräpukamia.
Tähystys on yleensä melko hyvin siedetty toimenpide, mutta se voi tuntua epämiellyttävältä. Pihlajalinnan ammattitaitoinen hoitohenkilökunta ja nykyaikaiset työtavat ja -välineet varmistavat, että tähystys sujuu mahdollisimman mukavasti.
Mahalaukun tähystys eli gastroskopia on ruokatorven, mahalaukun ja pohjukkaissuolen tähystystutkimus, joka kestää muutamia minuutteja. Se on tarpeen esimerkiksi pitkäkestoisen närästyksen ja vatsakipujen syiden selvittämiseksi. Gastroskopiassa tähystin viedään mahalaukkuun suun kautta, mikä saattaa ärsyttää nielua ja aiheuttaa yökkäilyä. Itse tutkimus on kuitenkin kivuton. Ennen gastroskopiaa tulee paastota vähintään kuusi tuntia.
Paksusuolen tähystys eli kolonoskopia voidaan tehdä esimerkiksi pitkittyneen ripulin, tulehduksellisten suolistosairauksien tai verenvuodon vuoksi. Kolonoskopiassa tähystin viedään suoleen peräaukon kautta, ja tähystimen aiheuttama suolen venytys voi aiheuttaa jonkin verran kipua. Paksusuolen tähystykseen varataan aikaa noin puoli tuntia. Ennen kolonoskopiaa tulee noudattaa vähintään viikon verran erityisruokavaliota, ja ennen tähystystä suoli tulee tyhjentää kotona lääkärin ohjeiden mukaan.
Peräsuolen tähystys eli proktoskopia on tarpeen peräaukon sairauksien tutkimisessa. Se on nopea ja usein kivuton toimenpide. Proktoskopia ei vaadi ennakkovalmisteluja, ja usein se tehdään polikäynnillä. Tässä yhteydessä voidaan hoitaa myös peräpukamia.
Pihlajalinna tarjoaa tähystystoimenpiteitä Helsingissä, Tampereella, Turussa, Kuopiossa, Oulussa, Jyväskylässä, Joensuussa, Seinäjoella, Lappeenrannassa, Hämeenlinnassa, Levillä sekä Mikkelin Ikioma -toimipisteessä.
Saat ennen tähystystä selkeät kirjalliset ohjeet siitä, miten voit valmistautua tähystykseen. Mitä tarkemmin noudatat ohjeita, sitä jouhevammin toimenpide sujuu.
Ennen gastroskopiaa ja kolonoskopiaa sinun on mahdollista saada lääkitys, joka rentouttaa ja rauhoittaa. Toimenpiteen aikana voit halutessasi saada joko suonensisäistä tai hengitettävää kipulääkettä toimipisteestä riippuen.
Tarvittaessa saat sairauslomaa tähystyspäivälle ja paksusuolen tähystyksessä myös edeltävälle päivälle.
Tähystys tehdään onnistuneesti jopa 95 prosentissa tapauksista, ja hyvä lääkitys auttaa sietämään epämukavia tuntemuksia. Sairaalassa tähystys voidaan tehdä myös nukutuksessa. Näin toimitaan etenkin silloin, jos tähystys ei ole aikaisemmin syystä tai toisesta onnistunut.
Tähystykseen osallistuu gastroenterologian erikoislääkäri tai gastrokirurgi sekä sairaanhoitaja, joka avustaa lääkäriä ja huolehtii lääkityksestä. Ennen toimenpidettä hoitaja myös varmistaa terveydentilaasi liittyviä seikkoja.
Lääkäri varaa riittävästi aikaa keskusteluun kanssasi sekä ennen että jälkeen tähystyksen. Saat tiedon mahdollisista löydöksistä heti tutkimuksen jälkeen. Kuulet myös, milloin ja mitä kautta saat tiedon näytteiden tuloksista. Sovit lääkärin kanssa myös jatkotoimenpiteistä.
Pihlajalinnassa tehdään myös gastro- eli vatsaelinkirurgiaa. Voit varata vastaanottoajan haluamallesi vatsaelinsairauksiin erikoistuneelle lääkärille leikkaushoidon tarpeen arviota varten. Ajanvaraus onnistuu helposti verkossa. Vastaanottokäynnillä kirurgi laatii hoitosuunnitelman. Gastrokirurgian toimenpiteitä tehdään Helsingissä, Turussa, Oulussa, Seinäjoella, Joensuussa, Tampereella ja Kuopiossa.
Tähystyksen jälkeen vatsa voi olla arka ja voi ilmetä ilmavaivojen kaltaisia kipuja. Oireet johtuvat tähystyksen yhteydessä käytetystä hiilidioksidikaasusta ja ne ovat vaarattomia. Rauhallinen kävelylenkki tähystyspäivän iltana voi helpottaa oloa. Tähystyksen jälkeen kannattaa parin päivän ajan syödä kevyesti ja välttää kovaa rasitusta.
Joskus tähystyksen jälkeen ulosteessa voi ilmetä hieman verta tai kirkasta nestettä. Tämä on tavallista, eikä tilannetta tarvitse säikähtää.
Jos tähystyksen jälkeen nousee kova kuume, maha on todella kipeä tai ulosteessa on paljon verta, hakeudu heti päivystykseen.