Uutinen
29.9.2024
Huolehdi omasta tai läheisesi influenssarokotuksesta, jotta voimme yhdessä pitää huolta toisistamme!
Influenssakausi tulee vuosittain, vaikka ajankohta saattaa vaihdella. Influenssa on tavalliseen flunssaan verrattuna paljon rajumpi tauti, joka voi aiheuttaa vakavia komplikaatioita tai johtaa ikäviin jälkitauteihin.
– Influenssa voi olla todella rankka tauti nuoremmallekin ja saattaa heikentää yleiskuntoa. Erityisesti se on kuitenkin hankala niille, joiden elimistön puolustuskyky on esimerkiksi iän myötä heikentynyt, korostaa Pihlajalinnan lääketieteellinen johtaja Sari Riihijärvi.
Rokote kannattaa ottaa hyvissä ajoin loka-marraskuussa ennen influenssakauden alkua. Tarkkaa ajankohtaa influenssakaudelle ei koskaan tiedetä, sillä se vaihtelee vuosittain. Tyypillisesti influenssakausi Suomessa sijoittuu talvikauteen ja etenkin vuodenvaihteeseen.
Influenssarokotetta suositellaan ikääntyneille ja riskiryhmiin kuuluville. Myös perusterveiden työikäisten kannattaa ottaa rokote, sillä se on paras keino suojautua taudilta.
– Rokotuksen ottaminen on paras suoja influenssan vakavia tautimuotoja vastaan. Influenssa voi aiheuttaa pitkiä sairauspoissaoloja, joten siksi rokote on suositeltava myös työikäisille, toteaa Riihijärvi.
Yritysten kannattaakin tarjota influenssarokote tai tehdä sen ottamisesta työntekijöille mahdollisimman helppoa, jotta mahdollisimman moni sen ottaisi. Rokotettuna ei myöskään tartuta tautia muihin ennen oireiden alkua tai vähäoireisena.
Influenssarokote kuuluu yleiseen rokoteohjelmaan riskiryhmille ja riskiryhmien lähipiirille. Riskiryhmiin kuuluvat yli 65-vuotiaat, pitkäaikaissairaat, raskaana olevat ja alle yksivuotiaat lapset. Erityisesti riskiryhmillä on vaarana saada vakava jälkitauti. Iäkkäimmillä saattaa olla myös perussairauksia, jotka voivat altistaa jälkitaudeille, lisätä komplikaatioiden riskiä ja heikentää yleiskuntoa.
Influenssarokote tulee ottaa joka vuosi, sillä rokotteen suojateho hiipuu noin vuoden kuluessa.
Tällä hetkellä Suomessa on käytössä kolmenlaista influenssarokotetta eri ikäryhmille:
– Yli 60-vuotias voi halutessaan valita korkea-annoksisen influenssarokotteen, joka sisältää enemmän vaikuttavaa ainetta. Ikääntyneen elimistön puolustuskyky on heikentynyt, minkä vuoksi korkea-annoksinen rokote antaa vahvemman suojan influenssaa vastaan, sanoo Riihijärvi.
Tehostettu rokote ei ole vielä mukana yleisessä rokotusohjelmassa eikä siten ole saatavana julkisen terveydenhuollon kautta.
Kaikki influenssarokotteet on helppo käydä ottamassa ajanvarauksella lähimmässä Pihlajalinna toimipisteessä. Lisäksi influenssarokotteita on tarjolla kiertävässä Punkkibussissa, missä rokotuksen saa ilman ajanvarausta.
– Pihlajalinna haluaa tarjota kaikenikäisille asiakkailleen parasta mahdollista suojaa, Riihijärvi toteaa.
Voit varata ajan itsellesi tai toisen henkilön puolesta.
Influenssarokotteen antaa sinulle rokotehoitaja. Saat rokotteen käyntisi yhteydessä, sinun ei tarvitse ostaa sitä erikseen.
Jos olet saapumassa samalle rokotusvastaanotolle useamman rokotettavan, esimerkiksi perheen kanssa, varaa ajanvarauksesta oma aika jokaiselle rokotettavalle.
Punkkibussista® saat kätevästi influenssarokotteen ilman ajanvarausta.
Katso aikataulut, rokotehinnasto ja yhteystiedot Punkkibussin® sivuilta.
Katso rokotusten hinnasto Pihlajalinnan lääkärikeskuksissa: rokotusten hinnasto
Katso rokotusten hinnasto Punkkibussissa: Punkkibussin hinnasto
Haluatko kuulla, miten voimme tukea teidän työyhteisönne hyvinvointia?
Rakennetaan yhdessä työterveysratkaisu, joka pitää sekä kehon että mielen kunnossa.