Artikkeli
Pitkään jatkunut yskä voi olla merkki muun muassa infektiosta tai astmasta, jotka vaativat tarkempia tutkimuksia ja hoitoa.
Päiväkoti- ja kouluikäiset joutuvat usein sairastelukierteeseen, joka voivat kuormittaa koko perhettä. Infektiot seuraavat toisiaan ja perättäiset flunssat vaikuttavat samalta taudilta. Päiväkoti- ja kouluikäisten lasten vanhempien on syytä kiinnittää huomiota muun muassa pitkittyneeseen yskään. Pitkään jatkunut yskä voi olla merkki muun muassa infektiosta tai astmasta, jotka vaativat tarkempia tutkimuksia ja hoitoa.
Lapsen yskä johtuu useimmiten flunssasta eli virusperäisestä hengitystieinfektiosta ja paranee ilman hoitoa parissa viikossa. Noin puolella lapsista yskä paranee 10 päivässä ja valtaosalla runsaassa kolmessa viikossa. Pitkittyneellä yskällä tarkoitetaan yli 4 viikkoa jatkunutta yskää, ja sen syy tulisi selvittää lääkärin vastaanotolla.
Pitkittynyt yskä voi olla merkki mm. hinkuyskästä, mykoplasmainfektiosta tai keuhkoklamydiasta. Hinkuyskä on puuskaisen voimakas yskä, joka voi olla pienille lapsille hengenvaarallinen. Hinkuyskää esiintyy etenkin alle 3 kuukauden ikäisillä ja rokottamattomilla, mutta myös rokotetuilla koululaisilla ja aikuisilla. Yskäkohtauksiin saattaa liittyä hinkumista ja hengitysvaikeutta. Mykoplasmainfektion tyypillisiä oireita ovat yskä, nuha, kurkkukipu ja kuume. Muina oireina voi olla mm. päänsärkyä, pahoinvointia ja väsymystä. Mykoplasmainfektio voi aiheuttaa pitkäkestoista, joskus kuukausia kestävää yskää ja lämpöilyä. Keuhkoklamydiainfektio alkaa tyypillisimmillään hitaasti ylähengitystieinfektiona. Viikkojen kuluessa yskä voi kuitenkin pahentua ja tauti voi kehittyä keuhkokuumeeksi kuten voi käydä mykoplasmainfektiossakin.
Jatkuva yskä voi olla myös merkki korva- tai poskiontelotulehduksesta. Äkillinen välikorvatulehdus syntyy lähes aina ylähengitysinfektion eli flunssan yhteydessä. Sen ilmaantuvuus on suurimmillaan 0,5 – 2 vuoden iässä. Kouluikäisillä poskiontelotulehdus aiheuttaa usein helposti tunnistettavat oireet; paksun nuhan, painon tunteen poskipäissä ja päänsäryn. Pitkittynyt yskä etenkin aamuisin voi viitata poskiontelotulehdukseen. Antibiootin aloitukset mietitään yksilöllisesti.
Myös astma ja allergiat voivat oireilla pitkittyneenä yskänä. Yskän yhteydessä esiintyvä hengenahdistus on oire, joka vaatii päivystysluonteista lääkärin arviota. Alle kouluikäisillä esiintyy niin kutsuttua infektioastmaa, joka aiheuttaa viikkojen yskimistä. Tällöin jaksottaisesta astmalääkityksestä voi olla hyötyä.
Refluksitauti voi oireilla astman kaltaisina oireina - mahansisällön nousu takaisin ruokatorveen voi aiheuttaa yskää. Refluksitaudin oireina voi olla rintalastan takainen kipu tai korvennus sekä happaman nousu suuhun. Refluksiin liittyvässä yskässä tyyppioireet voivat puuttua kokonaankin. Yskä loppuu, kun refluksitauti hoidetaan.
Yskän syynä voi olla myös tapayskä tai toistuva, tahaton nykimisoire eli TIC-oire. Joskus pienillä lapsilla pitkittynyttä yskää voi aiheuttaa vierasesine hengitysteissä.
Yskänlääkkeiden tehosta ei ole näyttöä lasten yskän hoidossa. Alle 2-vuotiaille yskänlääkkeiden käyttö voi olla jopa haitallista.
Voit varata ajan suoraan verkosta tai puhelimitse asiakaspalvelumme kautta.
Lastenlääkärin chat-palvelussa voit asioida lastenlääkärin kanssa ilman ajanvarausta huollettavanasi olevan alle 12-vuotiaan lapsen puolesta.
Lasten Pihlajalinnan mukavat lastenlääkärit antavat nopean avun perheen pienimmille. Lastenlääkäreitä löytyy useasta Pihlajalinnan toimipisteestä.
Katso suoraan lastenlääkärien vapaat ajat näiltä paikkakunnilta.
Lapsiperheissä sairastellaan tuskastuttavan usein. Nuhakuumeet hoituvat yleensä levolla ja kipulääkkeillä, mutta on tilanteita, jolloin vastaanottoaikaa ei kannata lykätä.
Päivähoidon aloittaminen lisää hetkellisesti infektioiden riskiä, mutta tilanne tasoittuu yleensä muutamassa kuukaudessa, kirjoittaa lastenlääkäri Linnea Schüz-Havupalo.
Lastenlääkärin chat-vastaanotolla huoltaja voi vaivatta asioida alle 12-vuotiaan lapsen puolesta lähtemättä kipeän lapsen kanssa lääkärikeskukseen.
Välikorvatulehdus on pienillä lapsilla tyypillinen mutta ikävä vaiva, joka liittyy usein päiväkodeissa leviäviin infektiotauteihin.
Karoliinan kaksosille tehtiin korvien putkitus Pihlajalinnassa. Toimenpide paransi koko perheen arkea.
Jos lasta tai nuorta ahdistaa, masentaa tai hänellä on muita mielenterveyden haasteita, oleellista on saada apua nopeasti. Yksi ratkaisu tilanteeseen voi olla perheterapia.