Paras lääke flunssaan on lepo

Kun flunssa tekee tuloaan, kannattaa jarruttaa ja levätä. Samalla suojaa toisia, kun ei levitä pöpöjä esimerkiksi työpaikalla, kirjoittaa terveydenhuollon erikoislääkäri ja pitkän linjan työterveyslääkäri Sinikka Bots.

Flunssaepidemioita on liikkeellä tällä hetkellä paria viime vuotta enemmän. Tähän vaikuttaa muun muassa se, että ihmiset liikkuvat taas ja ovat toistensa kanssa koronarajoitusaikaa enemmän tekemisissä.

Aikuinen sairastaa keskimäärin kahdesta viiteen flunssaa vuodessa, ja oireiden kesto voi vaihdella päivästä kymmeneen vuorokauteen. Useimmiten flunssa parantuu lepäämällä ja liiallista rasitusta välttämällä, eikä se välttämättä vaadi lääkärissä käyntiä.

Tutkimusten mukaan flunssaan ei juuri ole parantavia lääkkeitä. Apteekissa myytävät tuotteet voivat silti helpottaa oloa ja esimerkiksi kuumetta kannattaa tarvittaessa alentaa tulehduskipulääkkeillä. Antibiootista ei ole osoitettu olevan hyötyä, ellei flunssan lisäksi ole havaittavissa selkeää lisäinfektiota, kuten keuhkokuumetta.

On monia ihmisiä, jotka käyttävät flunssan oireisiin esimerkiksi C-vitamiinia tai sinkkiä. Jos niistä tuntee olevan itselleen hyötyä, niitä voi toki käyttää. Tutkimusten mukaan sinkki saattaa lyhentää oireiden kestoa, jos sitä käyttää heti oireiden alettua. Ennaltaehkäisevää vaikutusta sairastumisen kannalta sillä ei kuitenkaan vaikuttaisi olevan.

Flunssa tarttuu ensipäivinä herkimmin

Omia alkavia flunssan oireita on tärkeä kuunnella herkällä korvalla. Flunssa on tarttuvimmillaan ensimmäisinä oireisina päivinä. Mikäli on mahdollisuus tehdä etätöitä, kotiin kannattaa jäädä jo silloin, jos kurkku on vähän karhea tai nenä tukkoinen. Näin voi välttää levittämästä sairautta muille. Mikäli tarvitsee työnantajaa varten lääkärintodistuksen, mutta pärjää muuten flunssan kanssa kotihoidoin, kannattaa harkita lääkärin etävastaanottoa.

Jos oireet ovat lieviä, voi jaksaa tehdä töitä. Sinnitellä ei kuitenkaan kannata. Jos töitä paiskii väkisin tai lievissä oireissa harrastaa esimerkiksi liikuntaa, voi lopputuloksena olla pitkittynyt sairaus ja oireiden paheneminen.

Levon merkitys on tärkeää myös flunssasta palautumisen kannalta. Keho tarvitsee aikaa toipumiseen ja esimerkiksi urheileminen kannattaa aloittaa vasta, kun syke ei nouse omaa tavanomaista tasoa korkeammaksi.

Flunssaa voi ennaltaehkäistä

Miten flunssaa voi välttää? Koronan myötä oppimamme uudet toimintatavat suojaavat tehokkaasti myös flunssilta. Juuri siksi niistä olisi tärkeä pitää edelleen kiinni. Käsien peseminen, toisen lähellä pärskimisen välttäminen ja etäisyyden pitäminen suojaavat myös monelta muulta pöpöltä kuin koronalta. On silti totta, että toiset meistä sairastuvat toisia helpommin. Myös elämäntilanne voi vaikuttaa tähän, sillä esimerkiksi pienten lasten vanhemmat altistuvat keskimäärin muita enemmän erilaisille pöpöille.

Flunssaoireet alkavat usein hiipien, influenssalle taas on tyypillistä nopeasti nouseva korkea kuume. Influenssaa vastaan tehokkain suojautumistapa on rokotus. Monet työnantajat tarjoavat sen työntekijöilleen, ja rokotusta suositellaan kaikille riskiryhmään kuuluville ja heidän läheisilleen eli yli 65-vuotiaille, pitkäaikaissairaille, raskaana olevilla ja alle yksivuotiaille.

Yksi tärkeä asia, johon jokainen voi vaikuttaa, on riittävä uni. Palautumisella ja pitkillä yöunilla on monia hyviä vaikutuksia, uni tukee esimerkiksi immuunipuolustusjärjestelmän toimintaa. Työterveyslääkärinä painotan potilailleni myös vapaa-ajan tärkeyttä: arki ei saa olla pelkkää erilaisista tehtävistä suoriutumista. Jokainen sairastuu toisinaan esimerkiksi flunssaan, mutta kun elämä on tasapainossa, jaksaa myös sairaana paremmin ja palautuu nopeammin takaisin terveeksi.

Sinikka Bots
työterveyslääkäri
terveydenhuollon erikoislääkäri

Sinikan ja muut Pihlajalinnan asiantuntijat löydät asiantuntijahausta

Pihlajalinnan asiantuntijoiden aiemmat blogikirjoitukset

Lue myös