Kaja Normet — Pihlajalinna

Kaja Normet

Painonhallintahoitaja

 

Työskentelen diabeteshoitajana ja painonhallintahoitajana Pihlajalinnan Koskikeskuksen yksikössä, Tampereella.

Pohjakoulutukseltani olen sisätauti-kirurginen sairaanhoitaja (AMK). Heti valmistuttuani lähdin erikoistumaan diabetekseen ja nyt takanani on jo useamman vuoden diabeteshoitajan työkokemus eri-ikäisten diabetesta sairastavien parissa. Olen valmistunut myös ratkaisukeskeiseksi lyhytterapeutiksi (2020).

Työtäni ohjaa asiakaslähtöinen ote. Diabetesta sairastava tai sen riskissä oleva henkilö tarvitsee ajankohtaista tietoa elintapa- ja lääkehoitomahdollisuuksista.  Yhtä tärkeää on löytää voimavaroja ja ratkaisuja sairauden hoitoon ja sen kanssa elämiseen. Vastaukset löytyvät usein ihmisestä itsestä. Toivon olevani asiakkailleni vierellä kulkija oman sairautensa ja oman elämänsä tutkimusmatkalla. Diabetesdiagnoosi voi olla myös mahdollisuus aloittaa entistä tietoisempi ja terveellisempi elämä. Pyritään yhdessä soveltamaan diabetes asiakkaalle mieluisaan elämään.

Vastaanotolla annan yksilöllistä elintapaohjausta (ravitsemus, liikunta, uniongelmat, painonhallinta, mielen hyvinvointi) ja opastan lääkehoidon ja omaseurantaan liittyvissä asioissa (mm. insuliinihoidon tai muun pistettävän lääkkeen aloitus ja siihen liittyvä glukoosiseuranta). Diabetesta sairastavien lisäksi otan vastaan painohallintapotilaita ja kaikenikäisiä diabetesriskissä olevia asiakkaita. Myös raskautta suunnittelevat diabeetikot, raskausdiabetesdiagnoosin saaneet tai raskausdiabeteksen riskissä olevat henkilöt ovat tervetulleita vastaanotolleni. Vastaanottokäynnin pituus on 60 minuuttia. Voit hakeutua vastaanotolleni joko lääkärin tai hoitajan ohjaamana sekä myös ilman lähetettä.


Erikoistumisalat ja tehtävät:

Sairaanhoitaja (AMK)

Diabeteshoitaja

Lapsipotilaat:
Hoidan lapsipotilaita
Vastaanottokäynnin hinta yksityisasiakkaille:

Vastaanottokäynti, 60 min: 82 euroa

Hintoihin lisätään kantamaksu 1.50€, toimistomaksu 8.90€, sekä mahdolliset toimenpidelisät tai rokotteen hinta.

Hintoihin lisätään toimistomaksu sekä mahdolliset tutkimus- ja toimenpidemaksut.

Kielitaito:
suomi, englanti, viro
Toimipisteet:
Pihlajalinna Koskiklinikka
Koskikeskus: Hatanpään valtatie 1, 33100, Tampere