Mielen hyvinvointi on tärkeä osa työkykyä

Kun mieli on kuormittunut tai ajatukset kiertävät kehää, takkuaa usein myös työ. Nopeasti ja ajoissa saatu keskusteluapu voi olla työkyvyn kannalta ratkaisevan tärkeää. Pihlajalinnan Mielen huoli -linjaan yhteyttä ottamalla apua saa muutamassa minuutissa, lupaa palvelupäällikkö Heidi Tanttu.

Ajatukset tuntuvat tavallista raskaammilta tai unenpää karkaa iltaisin. Arjen asiat saavat ärähtelemään tai yleensä iloa tuottavat harrastukset tai muut menot alkavat tuntua suorituksilta, joista on selviydyttävä. Ahdistaa tai masentaa. Mielen kuormittuminen voi näkyä esimerkiksi näin. Jotta tilanteen saa katki, eikä se pahene, oleellista on saada nopeasti tarkoituksenmukaista apua.

Pihlajalinnan vastaus tilanteeseen on Mielen huoli -linja, johon voi ottaa yhteyttä pienissä ja suurissa huolissa ennen kuin ne kasvavat liian raskaiksi kantaa ja alkavat hankaloittaa arkea. Työterveysasiakkaamme voivat sisällyttää linjan käyttämisen lisäpalveluna työterveyshuoltoonsa, mutta palvelua voi käyttää kuka tahansa itse maksaen. Linja toimii arkisin, ja palvelulupauksemme on vastata sekä puheluihin että chatin kautta tuleviin yhteydenottoihin muutamassa minuutissa.

Moni asia ympärillämme kuormittaa

Elämme tällä hetkellä monella tavalla kuormittavaa aikaa. Koronaepidemia rajoituksineen on vaikuttanut arkeemme: moni joutui siirtymään pari vuotta sitten etätyöhön ja toisaalta paluu takaisin toimistoille tai työn tekemisen tavan muuttuminen on voinut tuntua stressaavalta. Tällä hetkellä edessämme on monenlaisia uhkia: osa tuntee ahdistusta Euroopassa käytävästä sodasta, pohtii omaa pärjäämistä hintojen kallistuessa tai kokee epävarmuutta tulevaisuudesta. Yksityiselämässä esimerkiksi ihmissuhteet vaikuttavat jaksamiseen ja hyvinvointiin.

Sitä, että oma mieli tuntuu raskaalta, ei kannata hävetä. Myös sinnitteleminen yksin on turhaa. Keskusteleminen ammattilaisen kanssa voi auttaa jäsentämään, mistä oikeastaan on kyse ja millä konkreettisilla keinoilla tilanteen voi saada paremmaksi. Toisinaan kuormittuneisuuden syy voi olla esimerkiksi se, ettei palaudu vapaa-ajalla, oman työn rajaaminen on vaikeaa tai vaatii itseltään liikaa.

Apua muutamassa minuutissa

Viime vuosina monet yritykset ovat havahtuneet siihen, kuinka tärkeää mielen hyvinvointi on työkyvyn kannalta. Jos apua saa jo silloin, kun mieli on kuormittunut, voidaan sairausloma usein välttää tai sen tarve vähintäänkin lyhenee.

Perustimme Mielen huoli -linjan Pihlajalinnassa työterveysasiakkaidemme toiveesta 1,5 vuotta sitten, ja siitä on tullut suosittu. Saamme paljon palautetta palvelun vaikuttavuudesta: kun apua saa samana päivänä muutamassa minuutissa, asiat eivät ehdi monimutkaistua. Tämä on sekä työntekijän että koko työyhteisön etu. Myös lähiesimiehen työtä helpottaa, kun hänellä on väline, johon hän voi rohkaista työntekijää ottamaan yhteyttä, kun työntekijän jaksaminen mietityttää. Monessa tilanteessa riittää linjalta saatu keskusteluapu, mutta tarvittaessa kartoitamme tilanteen ja ohjaamme eteenpäin esimerkiksi psykologin tai lääkärin vastaanotolle, lyhytterapiaan tai univalmennukseen.

Arki ei saa olla pelkkää työtä

Työelämä on usein hektistä ja vaativaa. On osattava olla samaan aikaan tehokas ja pitää huolta omasta jaksamisestaan. Joskus tunnolliselle ja hyvälle työntekijälle voi käydä niin, että työ vie pala palalta yhä isomman osan elämästä. Voi tuntua, että jaksaa tehdä työnsä, mutta virtaa ei riitä muuhun. Pidemmän päälle tämä on hankala tilanne, joka voi johtaa esimerkiksi elämänilon vähenemiseen ja lopulta myös työkyvyn heikkenemiseen.

Jokaisen on tärkeä pysähtyä toisinaan miettimään, mistä oma arki koostuu ja ovatko eri osat tasapainossa. Itseään on hyvä kuunnella ja miettiä, mitkä asiat tuovat iloa ja onnellisuutta. Kun nämä asiat tiedostaa, niistä on helpompi pitää kiinni – myös silloin, kun eteen tulee vaikeuksia tai huolia.

Toisinaan omaa elämäntilannetta voi olla vaikea hahmottaa yksin. Silloin asiantuntijan tekemät kysymykset tai havainnot voivat selventää tilannetta. Mielen huoli -linjalla pureudumme yksilöllisesti jokaisen asiakkaan tilanteeseen ja tarpeisiin.

Heidi Tanttu
Mielen hyvinvoinnin palveluiden palvelupäällikkö

Heidin ja muut Pihlajalinnan asiantuntijat löydät asiantuntijahausta

Pihlajalinnan asiantuntijoiden aiemmat blogikirjoitukset

Lue myös