Lehdistötiedote 28.5. klo 10.00
Auringon säteily vaikuttaa ihoon monella tavalla. Pihlajalinnan ihotautien erikoislääkäri
Timo Ruohoalho kertoo, miksi aurinko on iholle haitallista ja kuinka iho tulisi suojata.
Auringonoton riskeistä ei turhaan ole puhuttu viime vuosina yhä enemmän. Ihotautien
erikoislääkäri Timo Ruohoalhon mukaan auringon säteily voi vaikuttaa ihoon monella tavalla.
”Ihon kannalta oleellisin auringon säteilyn muoto on ultravioletti- eli tutummin UV-säteily. Hyvä
puoli UV-säteilyssä on sen D-vitamiinin tuotantoa stimuloiva vaikutus. Huonoja puolia on
kuitenkin runsaasti, sillä UV-säteily aiheuttaa myös soluvaurioita iholle ja voi altistaa muun
muassa ihosyöville”, Ruohoalho kertoo.
Suojaa iho huolella
Mitä vaaleampi iho on, sitä tärkeämpää ihon suojaaminen on. Ruohoalho kannustaa
suojaamaan ihoa auringolta monesta syystä, joista yksi on ihon kunto.
”UV-säteily vaurioittaa ihosoluja ja vaikuttaa ihon kollageeniin merkittävästi. Jos ihon
ikääntymistä haluaa välttää, kannattaa iho suojata säteilyltä. Esimerkiksi rusketus on merkki
siitä, että iho on jo jonkin verran kärsinyt auringonvalosta, sillä rusketus on ihon
puolustusreaktio, joka suojaa lisävauriolta”, Ruohoalho kertoo.
Ruohoalho neuvoo seuraamaan UV-indeksiä ja välttämään suorassa auringonpaisteessa
oleilua korkeimman indeksin aikoina, eli yleensä noin kello 11–15. Pidemmät ulkoilut kannattaa
ajoittaa aamuun tai iltaan. Myös vaatetuksella ihon suojaaminen on tärkeää.
”Etenkin jos harrastaa jotakin, missä oleillaan pidempään auringossa, on suojautuminen
tärkeää. Esimerkiksi golf, purjehdus tai puutarhanhoito ovat tällaisia aktiviteetteja. Pitkät,
vaaleat ja kevyet vaatteet sekä kasvoja suojaavat päähineet ovat hyvä valinta”, Ruohoalho
kertoo.
Lapset tarvitsevat vielä enemmän aurinkosuojaa kuin aikuiset. Alle kolmen kuukauden ikäiset
lapset tulee suojata auringolta vaattein ja pitämällä varjossa. Tätä vanhemmilla lapsilla
peittävien vaatteiden käytön ja voimakkaan säteilyn välttämisen lisäksi kemialliset ja
fysikaaliset aurinkosuojat ovat toimivia.
”Aurinkosuojassa on hyvä olla korkea kerroin kesällä niin lapsilla kuin aikuisilla, joko 50+ tai
100. Suojan tulisi kestää hyvin hikoilua ja vettä, mutta olla myös mukava käyttää.
Aurinkosuojan käytöstä voi jäädä ikävä kokemus, mikäli lapsi kokee sen häiritsevänä.”
Ruohoalho kehottaa laittamaan riittävän vahvaa aurinkosuojaa päivittäin.
”Kesällä aurinkosuojan lisäämisestä kannattaa tehdä rutiini, joka toistuu joka aamu. Suojaa
tulee lisätä päivän mittaan tarpeen mukaan, mikäli esimerkiksi hikoilee tai ui.”
Ihosyöpä huolettaa monia
Auringon säteily on yhteydessä riskiin sairastua ihosyöpään. Etenkin ihon palaminen nostaa
melanooman sekä yleisimmän ihosyövän, tyvisolusyövän riskiä.
Ruohoalhon mukaan on hyvä, että säteilyn haitat ja riskit tunnetaan aiempaa paremmin.
Tietoisuuden myötä myös huoli ihosyövistä on lisääntynyt, etenkin nuorten naisten
keskuudessa.
”Esimerkiksi melanooman pelko saattaa pahimmillaan vaikuttaa elämänlaatuun, mikäli ihon
tarkkailu ja ihomuutosten pelko menee liiallisuuksiin”, Ruohoalho sanoo.
Ruohoalho rauhoittaakin, ettei melanooma synny yhdessä yössä, ja uusia ihomuutoksia voi
rauhassa seurata noin kaksi viikkoa ennen lääkärille suuntaamista.
”Hyvä muistisääntö ihomuutoksissa on, että selvästi muusta poikkeava, kasvava tai muuten
muuttuva luomi tai muu ihomuutos olisi aina hyvä tarkistuttaa lääkärissä”, hän toteaa.
Lisätiedot:
Hanna Viskari, viestintäpäällikkö, Pihlajalinna
[email protected], p. 040 837 8403