Blogi

Podcast: Kohti kokonaisvaltaista terveydenhuoltoa ja hyvinvointia

Onko kokonaisvaltainen hyvinvointi löysää sanahelinää? Kuinka pääsemme eroon yksittäisistä toimenpiteistä, kohti kokonaisvaltaista hyvinvointia ja hoitoa?
Pihlajalinna podcastin viidennessä jaksossa keskustellaan ennaltaehkäisystä, kampataan valinnanvapauteen liittyviä pelkoja sekä pohditaan, miten kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin päästään.

Pihlajalinnan Väli-Suomen liiketoimintajohtajan ja lääketieteen tohtorin Teija Kulmalan mielestä tärkein ja suurin muutos sosiaali- ja terveyspalveluissa liittyy siihen, mitä palvelujen tuottajilta odotetaan ja millaisiin palveluihin ne keskittyvät. ”Kokonaisvaltainen hyvinvointi tarkoittaa arjessa pärjäämistä. Jos tarvitsen palvelua, saan sen. Minua on tuettu riittävästi terveyden ja hyvinvoinnin ylläpidossa. Kun minulla on huoli ja hätä, haluan ratkaisun ja avun nopeasti ja laadukkaasti.”

Kaikissa organisaatiossa on tärkeää, että omaan työhön saa ja voi vaikuttaa. Johtajan tehtävänä on toimia valmentajan roolissa, kun ammattilaiset loistavat. Soten mukana tuotanto- ja toimintalogiikka muuttuu, ja lääkärin työssä keskiöön nousee asiakkaan kokonaisvaltainen hoito. ”Lääkärinkin täytyy muuttua virkamiehestä asiakaspalvelijaksi. Kuinka palvelen asiakkaita niin, että he valitsevat meidät jatkossakin? Vahvan lääketieteellisen osaamisen lisäksi on oltava näkemystä asiakastyytyväisyyteen - se ratkaisee, palaako asiakas häntä hoitavan tiimin luo.”

Tuottajien huomio kääntyy ennaltaehkäisyyn, ja jatkossa tavoitteena on pitää ihmiset terveinä. Kulmala näkee, että palveluiden kehittämisessä tulee yhdistää julkisen ja yksityisen toiminnan parhaat palat. ”Kunnallisilla toimijoilla on erittäin hyvä osaaminen kansantautien hoidossa sekä erittäin korkealaatuinen ja kansainvälisestikin tunnustettu raskaan sarjan erikoissairaanhoito. Yksityiset osaavat muun muassa saatavuuden, asiakaskeskeisyyden ja hyvät palvelupolut.”

Kuuntele podcastin viides jakso:
Pihlajalinnan podcast Spotifyssa
Pihlajalinnan podcast iTunesissa
RSS-tilauslinkki Android-käyttäjille

Podcast: Asiakkaan asettaminen keskipisteeseen on vallankumous

Miksi terveydenhuollossa asiakas kokee usein olevansa tiellä ja väärässä? Miksi terveydenhuollossa on optimoitu lääkärin eikä asiakkaan aikaa? Mitä tapahtuu, jos asiakas asetetaan kerrankin keskipisteeksi?

Pihlajalinnan podcastin neljännessä jaksossa käsitellään terveydenhuollon asiakaspolkua ja sitä, miten asiakkaan kokemuksesta tehdään jo pienillä teoilla parempi. Asiakaskokemusjohtaja Jutta Tikkanen sanoo, että asiakkaat ovat tottuneet olemaan terveydenhoitoalalla vähän liiankin kiitollisia.

”Aiemmin on riittänyt se, että kunhan saan sen hoidon. Mutta tässä on tapahtumassa muutos. Asiakkaat eivät vain siedä huonoa kohtelua, huonoa palvelua tai heikkoja prosesseja. Vaikka ihminen kohdattaisiin kuinka ystävällisesti, mutta prosessit ja työvälineet sakkaavat täysin, kokemus ei ole ehjä ja hyvä. Toisaalta ystävällisyydellä on aivan valtavan suuri merkitys sinetöimään hyvä palvelu”, Jutta Tikkanen sanoo.

Joidenkin mielestä on ongelma, jos terveydenhuollossa perinteisestä potilaasta tulee valtaa käyttävä asiakas. Ainakin jos se tarkoittaa sitä, että asiakas odottaa saavansa rahalla mitä vain haluaa. Tikkasen mielestä ei pitäisikään mennä ääripäästä toiseen, vaan löytää uusi tapa tehdä asioita yhdessä. ”Kumppanuus on se, mihin meidän pitäisi tulevaisuudessa pyrkiä. Uusi malli, jossa käydään ehkä parempaa dialogia.”

Digitaalisia palveluita kehitetään voimakkaasti myös Pihlajalinnassa. Tikkasen mielestä palveluita pitäisi kehittää niin, että asiakas saa valita, miten ja missä hän haluaa tulla palvelluksi: verkossa vai fyysisessä maailmassa. ”Rinnakkaisilla palvelumalleilla pystymme sujuvoittamaan palvelua ja säästämään asiakkaan aikaa. Se, että me istutetaan asiakasta käytävällä, on ihan pöyristyttävää”, hän sanoo.

Entä ne odotushuoneiden hiirenkorvaiset aikakauslehdet vuodelta 2001?
”Ihmisillä on hyvin erilaisia tarpeita. Meillä ei ole sellaista mainstream-ihmistä, että kategorisesti voidaan sanoa, että kukaan ei halua lukea niitä lehtiä. Ei ole meidän tehtävä sanoa, että lehdet ovat väärin, vaan pitäisi löytää tapa, jolla pystymme kuuntelemaan hyvinkin erilaisten ihmisten toiveita ja tarpeita.”

Mutta mikä on lopulta asia, joka ratkaisee, onko asiakas tyytyväinen vai ei? Ainakin siihen voi jokainen terveydenhuollon ammattilainen vaikuttaa.

Kuuntele podcastin neljäs jakso:
Pihlajalinnan podcast Spotifyssa
Pihlajalinnan podcast iTunesissa
RSS-tilauslinkki Android-käyttäjille

Podcast: Vanhukset eivät tarvitse hoivaa vaan palvelua

Saako ikäihminen tehdä huonoja päätöksiä? Mihin asti itsemääräämisoikeus ylettyy?

”Olemme maksimoineet turvallisuuden ja minimoineet elämän”, sanoo Sanna Määttänen, geriatrian erikoislääkäri ja Pihlajalinnan ikäihmisten hoidosta vastaava liiketoimintajohtaja. ”Meidän pitäisi lopettaa kokonaan puhuminen hoivasta. Meidän pitäisi puhua kodista ja kotona asumisen tukemisesta.”

Määttänen puhuu intohimoisesti ikäihmisten yksilöllisyydestä ja itsemääräämisoikeudesta. ”Olemme hoivan ja hoivaamisen kulttuurissa, jossa ikäihminen on hoidon objekti. Meidän on pakko päästä ajatteluun, jossa hoidamme jokaista ihmistä niin kuin hän toivoo tulevansa hoidetuksi. Kun muutamme ajatteluamme, pääsemme hoivaamisen kulttuurista palvelukulttuuriin.”

Suomalaista järjestelmää ei ole Määttäsen mukaan nyt rakennettu niin, että ikäihmiset voisivat päättää itse asioistaan ja elää täyttä elämää. Hänen mukaansa muutos ei vaadi lisää hoitajaresursseja, vaan kyse on enemmän ajattelutavan muutoksesta. ”Puheissa ollaan jo kohtuullisen pitkällä, mutta kulttuurissa ja käytännössä meillä on vielä pitkä matka. Meillä on paljon yksiköitä, joissa tekeminen on jo hyvällä tasolla, mutta ikävä kyllä ei voi sanoa, että se olisi valtavirta.”

Pihlajalinnan podcastin kolmannessa jaksossa puhutaan ikäihmisistä, heidän itsemääräämisoikeudestaan, omaisten roolista, hoivatahdosta, kustannuksista ja ikäihmisten tasa-arvoisesta kohtaamisesta.

Pihlajalinnan podcast Spotifyssa
Pihlajalinnan podcast iTunesissa
RSS-tilauslinkki Android-käyttäjille

Podcast: Näin digitalisaatio muuttaa lääkärin ja potilaan suhdetta

Pihlajalinnan podcastin toisessa jaksossa terveydenhuollon palvelujen kehitysjohtaja ja ylilääkäri Wille Komulainen sekä digitaalisen kehityksen johtaja Perttu Monthan kertovat, miten terveydenhuollon digitaalinen mullistus panee potilaan ja lääkärin suhteen kokonaan uusiksi. Korvaako tekoäly ja potilaan itse keräämä data lääkärin?

"Tekoäly on tosi hyvä renki, mutta ei välttämättä kovin hyvä isäntä. Hoidamme ihmisiä, emme koneita, ja terveydenhuollon ammattilaisen kliininen silmä on usein se kaikkein paras mittari", muistuttaa Komulainen. “En näe mitään syytä, että digitalisaatio vähentäisi lääkärin ja potilaan kommunikaatiota. Ehkä tulevaisuudessa lääkärin rooli tulee olemaan enemmän tukija, valmentaja ja datatulkki. Käydään läpi dataa ja tehdään yhdessä päätöksiä. Siihen perinteiseen malliin, jossa lääkärin sana oli se ehdoton, ei olla varmastikaan enää palaamassa.”

Digipalveluiden on sanottu voivan ratkaista sote-uudistukseen ajaneita ongelmia kuten kustannusten nousun ja epätasa-arvoisen hoitoonpääsyn. Podcastissa kerrotaan, mikä nykyisissä digipalveluissa on pielessä ja miten niillä voidaan tulevaisuudessa konkreettisesti hoitaa entistä paremmin eniten palveluita tarvitsevia kuten ikäihmisiä ja kroonisesti sairaita eli esimerkiksi diabeetikkoja.

Pihlajalinnan podcast Spotifyssa
Pihlajalinnan podcast iTunesissa
RSS-tilauslinkki Android-käyttäjille

Podcast: Miksi sotesta tuli mutkikas himmeli?

Miksi pitäisi vielä jaksaa kiinnostua sotesta ja sote-uudistuksesta, jos on jo pudonnut kärryiltä?

Voiko yksityinen yritys hoitaa ihmisiä samalla hinnalla ja yhtä laadukkaasti tai laadukkaammin kuin julkinen, kun sen täytyy tehdä voittoa?

Miksi lääkärin pitää ajatella rahaa hoitaessaan työtään?

Näihin ja moniin muihin kysymyksiin vastaa Mikko Wirén, Pihlajalinnan perustaja ja hallituksen puheenjohtaja. Wirén sanoo Pihlajalinnan podcastin ensimmäisessä jaksossa, ettei julkisen ja yksityisen puolen välillä tarvitse olla sellaista vastakkainasettelua, kuin nyt julkisuudessa on ollut. Suomessa on lukuisia hyviä esimerkkejä julkisen ja yksityisen yhteistyöstä.

”Jos tämä pystytään kääntämään positiiviseksi kilpailuksi, niin varmuudella potilas ja yhteiskunta voittavat”, sanoo Wirén. ”Jos taas tämä johtaa siihen, että käydään jatkuvaa vastakkainasettelua ja tappelua potilaista, niin sitten se todennäköisesti johtaa negatiiviseen lopputulokseen kaikkien kannalta.”

Kuuntele podcast ja ymmärrät, mistä sotessa on kysymys.

Pihlajalinnan podcast Spotifyssa
Pihlajalinnan podcast iTunesissa
RSS-tilauslinkki Android-käyttäjille

Julkinen sektori tarvitsee yksityistä kumppaniksi ja kirittäjäksi

1.8.2017

Julkinen sektori tarvitsee yksityistä kumppaniksi ja kirittäjäksi
Kuulin muutama vuosi sitten Raahessa Pihlajalinnan perustajan, Mikko Wirénin puheenvuoron. Pihlajalinnan tavoitteet ja toimintatapa osuivat ja upposivat. Silloin minulle syntyi haave: olisi hienoa tehdä töitä Pihlajalinnan palveluksessa. Siitä lähtien olen seurannut yrityksen huikeaa tarinaa, joka jatkuu.

Minun arvomaailmassani julkinen ja yksityinen sektori ovat toistensa kumppaneita. Käytännössä tämä näkyy mm. sosiaali- ja terveyspalveluissa, joissa yksityinen sektori täydentää julkista sektoria. Suomalainen järjestelmä on perustunut kautta historian julkisen sektorin kivijalkaan, joka on veronmaksajien yhteisesti rahoittama ja yhtäläinen jokaiselle kansalaiselle. Näin sen tulee jatkossakin olla. Olemme kuitenkin nähneet jo vuosikymmenien ajan, ettei järjestelmä toimi parhaalla mahdollisella tavalla. Ongelmia on myös yritetty ratkaista pitkään. On selvää, että nykyinen malli on tullut tiensä päähän, koska kuntien ja valtion rahat eivät yksinkertaisesti enää riitä.

Päättäjänä yli 20 vuoden ajan olen lähes poikkeuksetta ollut vuosittain myöntämässä lisämäärärahoja kaupungin sosiaali- ja terveyspalveluille. Vuoden lopussa päättäjän on käytännössä mahdotonta kieltäytyä kuittaamasta budjetin ylittäviä menoja. Rahat on myönnettävä joko kassasta tai lisävelalla. Ymmärrän, että ihmiset on hoidettava ja tarvittavaa määrärahaa on vaikea ennakkoon arvioida. Sen sijaan en ymmärrä, kuinka tällainen rahoitusmalli voi koskaan kannustaa prosessien tarkasteluun tai taloudellisesti järkevään toimintaan. Rahat kun aina löytyvät! Meidän pitäisi olla huolissamme, olivatpa maksajina joko me veronmaksajat yhdessä, työnantaja, vakuutusyhtiö tai asiakas itse.

Pihlajalinna on oivaltanut keskeisimmät ongelmakohdat sosiaali- ja terveyspalveluissa ja osoittanut, että julkisen ja yksityisen kumppanuudella saadaan parhaat tulokset. Perusterveydenhuoltoon ja ennaltaehkäisyyn panostaminen tuottavat parempaa palvelua kuntalaisille ja pienempiä laskuja erikoissairaanhoidosta. Kumppanuudet kuntien kanssa, laaja palveluvalikoima, paikallisuus, laatu ja ennen kaikkea asiakkaat ovat meillä keskiössä. Uskon, että meillä on laajan kokemuksemme ansiosta paljon annettavaa, kun sote-uudistusta suunnitellaan ja viedään käytäntöön.

Olen toiminut yrittäjänä 10 vuotta ja päättäjänä yli 20 vuotta. Vuosi sitten myin yritykseni ja syntyi uusi haave. Toivoin löytäväni jonakin päivänä työtehtävän, jossa saisin käyttää vuosien mittaan kertyneitä kokemuksiani ja taitojani. Paloturvallisuusalan yrittäjänä ja noin kymmenen henkeä työllistävän yrityksen vetäjänä opin liiketalouden periaatteet ja arjen. Vuodet päättäjänä eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnassa, sairaanhoitopiirin hallituksen puheenjohtajana ja viimeisimpänä Oulun kaupunginhallituksen päätoimisena puheenjohtajana ovat antaneet oppia siitä, miten yhteiskunta toimii. Kun sain tietää Pihlajalinnan perustavan uuden yhtiön Ouluun ja toimitusjohtajan rekrytoinnista, tiesin heti, että tässä on minun unelmatyöni.

Olen äärettömän iloinen, kun saan lähteä rakentamaan oululaisille uutta vaihtoehtoa ja vahvistamaan paikallista elinvoimaa uudessa roolissani.

Riikka Moilanen, toimitusjohtaja (7.8.2017 alkaen), Pihlajalinna Oulu Oy

Kriisistä niskaote – miten Pappilanpuisto nousi asiakastyytyväisyydessä kärkeen

1.9.2016

Työyhteisö voi hiljaisuudella hyväksyä toimintamalleja, jotka eivät todellisuudessa ole mitenkään hyväksyttäviä työelämässä, hoivatyössä tai aikuisten välisessä toiminnassa. Näihin toimintamalleihin puuttuminen on hankalaa ja herättää valtavasti ristiriitaisia tunteita.

Jokainen työnantaja on silti velvollinen puuttumaan käytökseen ja työtapoihin, jotka eivät kestä lähempää tarkastelua. Ikipihlaja Pappilanpuistossa näin teimme ja jouduimme isoon myllerrykseen. Työyhteisön kriisi heijastui myös asiakkaiden hoitoon sekä asiakkaiden ja omaisten kokemukseen Ikipihlaja Pappilanpuistossa saadusta hoidosta.

Tampereen kaupunki teki toukokuussa 2015 asiakastyytyväisyyskyselyn, jonka tulokset eivät olleet Ikipihlaja Pappilanpuistoa mairittelevia. Tuolloin olimme toimineet palveluntuottajina kaksi ja puoli kuukautta ja haltuunotto oli pahasti kesken. Asiakastyytyväisyyskyselyn tuloksia ei kuitenkaan voi ohittaa, sillä ne ovat asiakkaiden ja omaisten subjektiivisia kokemuksia saamastaan hoivasta ja palvelusta.

Lupaus uudelle johdolle: paljon työtä

Pappilanpuistossa on tehty hartiavoimin töitä. Saimme rekrytoitua yksikön johtoon henkilöstöjohtamisen vahvan osaajan ja annoimme hänelle hyvin realistisen kuvan yksikön tilanteesta – emme luvanneet ruusutarhaa, vaan paljon työtä, tukea ja onnistumisen tunteita.

Samaan aikaan purettiin huonoja toimintamalleja ja keskityttiin hoitohenkilökunnan perustehtävään. Yksikössä ”betonoitiin” henkilöstölle omat kotiosastot, jolloin hoivan suunnittelun ja toteutuksen asiakaslähtöisyys ja omahoitajuus vahvistuvat. Samalla eri ammattiryhmien tehtävänkuvia laajennettiin koskemaan kaikkien niitä tehtäviä, joihin heillä on oman ammattitutkintonsa pohjalta oikeus. Yksikön sisäistä viestintää vahvistettiin ja siirryttiin säännöllisiin viikkopalavereihin. Samalla jokaiseen ryhmäkotiin sijoitettiin esimiestason henkilöt ja heille luotiin omat selkeät vastuualueet.

Kaikessa tekemisessä on korostettu henkilökunnan ja esimiesten välistä vuorovaikutusta ja työsuhteen luomista. Ilman toistensa tuntemista ja hyväksymistä ei synny sellaista suhdetta, joka ruokkii hyviä toimintamalleja ja parantaa asiakkaidemme saamaa hyvää hoivaa.

Johtamisen korkeakoulu

Ikipihlaja Pappilanpuisto on ollut minulle henkilökohtaisesti korkeakoulu – johtamisen korkeakoulu. Johtajan tärkein tehtävä on saada oma henkilöstönsä kukoistamaan ja onnistumaan. Onnistumisia ei synny, jos johtaja ei jaa henkilöstölle heidän tarvitsemaansa tietoa ja työkalujaan. Johtaminen on suunnan näyttämistä silloin, kun suunta on hukassa. Siksi myös otetusta suunnasta on kannettava vastuu. Ennen kaikkea johtaminen on rinnan samassa suossa tarpomista, kun suo osuu kohdalle. Johtaminen ei voi olla taka-alalle siirtymistä ja oman kuvan suojelemista, vaan se on näkymistä, kuulumista ja ajoittain huonoillekin asioille kasvojen antamista.

Ikipihlaja Pappilanpuistossa on tehty paljon työtä ja olemme päässeet pitkän matkan vuoden takaisesta ja alkuvuodesta 2016. Tästä kertovat myös Tampereen kaupungin asiakastyytyväisyyskyselyn tulokset.
Ikääntyneiden hoitaminen on työtä ryhmässä, asiakkaan lähtökohdista. Asiakaskyselyn hyvistä tuloksista haluan antaa lämpimät kiitoksen Ikipihlaja Pappilanpuiston henkilökunnalle ja yksikön johtajalle asiakasta kunnioittavasta ja omaiset huomioivasta hoivatyöstä.

Arja Laitinen, palvelujohtaja, vanhuspalvelut

Hankalia omaisia ei ole

10.8.2016

Terveydenhuollon ammattilaisten käytäväkeskusteluissa kuulee usein määritelmän ”hankalat omaiset”. Vanhusasiakkaita – tai potilaita, kuten terveydenhuollon järjestelmä mielellään asiakkaamme määrittää – hoidettaessa hankalista omaisista kuulee lähes päivittäin.

Hankalat omaiset häiritsevät palvelutuotantoamme ja hankaloittavat työpäiväämme. Työyksikön arki järkkyy, kun paikalle tupsahtaa hankala omainen. Hankalat omaiset haluavat omaisilleen toisenlaista palvelua tai hoitoa kuin mitä me ammattilaiset määräämme. Hankalat omaiset kyseenalaistavat ammattilaisuuttamme kysymyksillä, jotka meidän mielestämme ovat epäolennaisia potilaan hoidon näkökulmasta.
Hankala omainen aiheuttaa ahdistusta niin yksittäisessä ammattilaisessa kuin koko työyhteisössä. Hankalat omaiset ovat paikalla, oli kyse sitten sosiaalihuollosta, vanhusten asumispalveluista tai kotihoidosta.

Mistä tämä johtuu? Miksi me koemme vanhusasiakkaidemme omaiset hankaliksi? Eikö kuitenkin ole niin, että omaiset ovat vanhuksen läheisimpiä luottoihmisiä, tyttäriä ja poikia, jotka ovat ymmärrettävästi huolissaan ikääntyneen vanhempansa terveydentilasta tai toimintakyvystä? Eikö kiinnostuneisuus kerro ensisijaisesti rakkaudesta ja välittämisestä? Onhan vain ja ainoastaan luonnollista, että perhe huolehtii ja kantaa vastuuta toisistaan tilanteissa, joissa sairastumme tai tarvitsemme toisten apua selviytyäksemme arjestamme. Sehän on hieno ja arvostettava asia!

Muistan, kuinka nuorena vastavalmistuneena lääkärinä meidät terveydenhuollon ammattilaiset marinoitiin oikean termistön käyttöön heti, kun astuimme työhön. Parhaita paikkoja oppia terveydenhuollon järjestelmien tavoille on päivystyspoliklinikkatyö. Asiakkaista tulee vikkelästi potilaita, hoitomme passiivisia kohteita, ja omaisista syyllisyyttä tuntevia hankalia tyttäriä, jotka roudaavat vanhuksensa juuri pyhien alla päivystykseen, täysin turhaan meidän ammattilaisten mielestä.

Sorruin nuorena lääkärinä itsekin ajattelemaan, että joidenkin vanhusten omaiset ovat hankalia. Sittemmin, opittuani ja kasvettuani itse, olen muuttanut mieleni. Opin kuuntelemaan omaisia, tyttäriä ja poikia. Opin pikkuhiljaa ymmärtämään, että heidän kohtaamansa todellisuus sosiaali- ja terveydenhuollon viidakossa on toinen kuin minun, jolle työpaikkani tapahtumat ovat tuttuja ja arkipäiväisiä. Omaisille ja asiakkailleni kaikki tapahtuu ehkä ensimmäistä kertaa ja on ainutkertaista. Opin ottamaan aikaa, jotta heillä on tilaa kertoa huolistaan ja tuntemuksistaan. Samalla olen saanut kuulla upeita elämäntarinoita, kipeistä vanhempi–lapsi-suhteista ja suhteista, joissa on paljon aitoa rakkautta ja välittämistä. Kaikki nämä keskustelut ovat rikastuttaneet omaakin elämääni ja monta kertaa olen ammattilaisena joutunut pidättelemään niin ilon kuin surunkin kyyneleitä.

Mielestäni kyse on kohtaamisesta, kuuntelusta ja tasavertaisesta keskustelusta. Se ei tarkoita sitä, että olemme aina samaa mieltä tai että palvelu, jota asiakkaamme tai omaisemme toivoo, on mahdollista. Vastavuoroinen ja tasavertainen keskustelu johtaa kuitenkin siihen, että ns. hankalia omaisia ei oikeasti ole olemassakaan. On vain väärin tai huonosti kohdattuja omaisia. Haastankin kaikki sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiset pohtimaan hankalan omaisen määritelmää ja kummastelemaan, mitä me sillä tarkoitamme.

Pihlajalinna tavoittelee yksityisenä toimijana uutta tapaa tuottaa asiakaskeskeisiä sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita, joissa asiakas ei ole vain potilas, vaan tärkeä ja aktiivinen osa omaa hoitoaan. Pihlajalinnan vanhusasiakkailla ei ole hankalia omaisia, vaan vanhusasiakkaan perhe ja omaiset ovat meille tärkeä osa vanhuksen elämää. Haluamme rakentaa palveluita, joita asiakkaamme ja heidän omaisensa muokkaavat yhdessä meidän ammattilaisten kanssa.

Sanna Määttänen, liiketoimintajohtaja, geriatrian erikoislääkäri

"Ei ihmisten sairauksilla saa tehdä rahaa"

1.7.2016

Kuulen päivittäin tai ainakin viikoittain, että sosiaali- ja terveydenhuollolla bisneksen tekeminen on vähintäänkin arveluttavaa, ellei lähes rikollista. Ja kyllä, olen itse vahvasti sitä mieltä, että sosiaali- ja terveydenhuollossa ei saa tehdä bisnestä bisneksen vuoksi.

Pihlajalinnan liiketoiminta perustuu siihen, että hoidamme ihmiset hyvin. Panemme potilaiden hoitoketjut kuntoon eli mietimme maalaisjärjellä, mikä on paras tapa hoitaa kukin potilas tai asiakas mahdollisimman nopeasti terveeksi, työkykyiseksi tai itsenäisesti pärjääväksi. Rahat ja resurssit käytämme maksimaalisesti potilaan hyväksi ja minimoimme terveydenhuollolle tyypillisen raskaan hallinnon.

Meidän pääasiallinen tarkoituksemme on tuottaa hyvinvointia, ei euroja. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että voisimme tehdä tappiota tai edes nollatulosta. Voittoa on tehtävä, jotta voimme satsata potilaiden hoitoon, kehittää toimintaamme, kouluttaa työntekijöitämme, pitää huolta työpaikoista ja maksaa yhteiskunnan tarvitsemia veroja.
Mielestäni hyvien palveluiden lisäksi yksityisten toimijoiden tärkein tehtävä on kirittää julkisia toimijoita. Monopoli on huono asia millä tahansa alalla, eikä sosiaali- ja terveydenhuolto tee poikkeusta. Lähtökohtaisesti yksityisen toimijan on toimittava tehokkaammin ja paremmalla laadulla kuin julkinen puoli, jotta voittoa saa tehdä. Pihlajalinnan idea on alusta asti ollut kehittää uusia malleja sosiaali- ja terveydenhoitoon, jotta ihmisille saataisiin parempia palveluja pienemmillä kustannuksilla.

Olen itse kokenut julkisella puolella, miten rahaa menee hukkaan hölmöjen rakenteiden vuoksi. Aikoinaan nuorena lääkärinä Jämsässä jouduin lähettämään yhden päivystysvuoron aikana seitsemän ihmistä Jyväskylän keskussairaalaan yöksi vain siksi, että lähipalveluita ei ollut tarjolla. Jokainen heistä olisi voinut mennä kotiin, jos sinne olisi saanut hoitajan käymään. Rahaa olisi säästynyt helposti kymppitonni, ja ennen kaikkea sairaat olisivat saaneet parempaa palvelua, kun heitä ei olisi tarpeettomasti kuljeteltu edestakaisin.
Pihlajalinnan malli perustuu siihen, että meillä on toimiva perusterveydenhuolto, johon pääsee nopeasti. Perusterveydenhuollossa on mukana perustason erikoissairaanhoito ja kokeneita erikoislääkäreitä, joilta nuoremmat lääkärit voivat kysyä neuvoa. Näin ei tarvitse lähettää ihmisiä tarpeettomasti esimerkiksi keskussairaalaan ja toisaalta vakavasti sairaat pääsevät viiveettä erikoissairaanhoitoon.

Kuntien kokonaisulkoistuksissa maksamme kaikki sosiaali- ja terveydenhuollon kulut, tulivat ne sitten lastensuojelusta, aikuisten pitkäaikaistyöttömyydestä tai päihdepotilaiden hoidosta. Jos yrittäisimme säästää ennaltaehkäisystä tai perusterveydenhoidosta, se kostautuisi meille moninkertaisesti myöhemmin.

Kokonaisulkoistuksissa olemme toimineet ensimmäisenä yrityksenä niin, että perustamme kuntien kanssa yhteisyrityksen. Kun yhteinen yritys tuottaa voittoa, osa siitä kiertää verotuottoina takaisin paikalliselle yhteisölle. Kunta saa myös suoraan oman osuutensa voitosta ja voi käyttää rahat päiväkoteihin, luokkakokojen pienenä pitämiseen ja syrjäytyneiden tukemiseen. Kun vielä yhteisyhtiön toiminnan hinta kunnalle on matalampi kuin aiemman puhtaasti julkisen toiminnan, Pihlajalinnan malli tuo yhteiskunnalle hyvää kolmea eri kautta.

Taloudellisen hyödyn lisäksi työhyvinvointi on parantunut ja potilastyytyväisyys kasvanut, joten voi todeta mallin olevan ainutlaatuinen yksityisen ja julkisen hyvät puolet yhdistävä ratkaisu. Jos ja kun vielä tämän jälkeen yritys tuottaa voittoa ja maksaa verot Suomeen, on vaikea nähdä, miten se voisi olla yhteiskunnan edun vastaista saati rikollista.

Mikko Wirén, toimitusjohtaja