Henkilö pukee ylleen taktista taisteluliiviä maastopuvussa.

Varusteleka Oy

Kotimaisuus vaikutti päätökseemme työterveyskumppanin valinnassa.

Varusteleka on vuonna 2003 perustettu ulkoilu- ja armeijatavaran erikoisliike ja myymme tuotteitamme pääsääntöisesti kuluttajamarkkinoille. Olemme alan suurimpia yrityksiä niin Suomessa kuin Euroopassakin. Henkilöstöä meillä on tällä hetkellä kutakuinkin 75 ammattilaista. Tavoitteemme on kasvaa ja lopulta valloittaa koko maailma.

Pihlajalinnan asiakkaana olemme olleet viitisen vuotta ja asiakkuutemme alkoi, kun kilpailutimme työterveyspalveluita ja totesimme, että kotimaisena yrityksenä Pihlajalinnan arvot olivat paremmalla pohjalla kuin heidän kilpailijoillaan.

Meidän porukkaan teki hyvän vaikutuksen, kun työterveystiimi tuli kokonaisuudessaan paikan päälle tutustumaan meihin ja esittelemään itsensä. Ergonomiaselvitys ja -neuvonta oli sangen seikkaperäinen ja jokainen työpiste käytiin huolella läpi.

Pihlajalinnan palveluista meillä on käytössä työterveyshuollon palvelut, joita olemme täydentäneet työfysioterapeutin ja -psykologin palveluilla. Näiden lisäksi olemme ottaneet henkilökunnallemme mm. influenssarokotuksia sekä Mielen huoli -linja etäpalvelun käyttöömme.

Asioinnin helppous ja tuttu henkilökunta ovat avaintekijöitä

Olemme olleet tyytyväisiä Pihlajalinnan tapaan hoitaa asiakkuuttamme, ja silloin jos jotain korjattavaa on ollut, niin palaute on aina otettu vastaan ja asiat hoidettu kuntoon. Yhteyshenkilön nopea reagointi on ollut kiitettävää ja myös se, että meidän oma työterveyshoitaja sekä työterveyslääkäri ovat pysyneet nyt jo pidemmän aikaan samana, helpottaa palveluiden käyttöä ja kehittämistä huomattavasti. On helppoa asioida tuttujen henkilöiden kanssa, jotka tuntevat työyhteisömme hyvin.

Voin suositella Pihlajalinnan palveluita myös muille yrityksille.

Eric Andersson, henkilöstöjohtaja, Varusteleka Oy

Pyydä tarjous työterveyspalveluista

Haluatko kuulla, miten voimme tukea teidän työyhteisönne hyvinvointia?

Rakennetaan yhdessä työterveysratkaisu, joka pitää sekä kehon että mielen kunnossa.

Pihlajalinnan punertavahiuksinen naislääkäri hymyilee lääkärikeskuksessa.

Asiakkaamme kertovat

Suomen jääkiekkomaajoukkueen pelaajat juhlivat maalia sinisissä pelipaidoissaan jäällä.

Suomen Jääkiekkoliitto

Suomen Jääkiekkoliiton henkilöstön hyvinvoinnin takana on intohimo jääkiekkoon ja ennaltaehkäisevä työterveys.

Venehalli, jossa kaksi keskeneräistä isoa purjevenettä ja työntekijä.

Nautor Swan

Pihlajalinna auttaa Nautor Swania johdonmukaisessa esihenkilötyössä.

Henkilö kirjoittaa kannettavalla tietokoneella vihreiden huonekasvien ympäröimänä.

Vaimo

Valitsimme työterveyskumppanin, joka sopii oman yrityksemme arvoihin ja imagoon.

Kolme hymyilevää toimistotyöntekijää tarkastelee tietokoneen näyttöä yhdessä modernissa toimistossa.

Aava Mobile Oy

Työterveyshuollon hyvä saatavuus, nopea reagointi ja kattavat vakuutukset tuovat merkittävän hyödyn työterveyspalveluihin.