Tiesitkö, että ihmisen on ajateltu pärjäävän ilman hampaita?

Tiesitkö, että vielä seitsemän vuosikymmentä sitten ajateltiin, että nykyihminen pärjää ja pysyy hengissä ilman hampaita ruokailuvälineiden ansiosta?

Kodin lääkärikirja vuodelta 1948 opastaa näin:

“Suu on tietenkin nykyajankin ihmiselle aivan välttämätön, mutta ovatko hampaat myös tähdellisiä, on toinen kysymys. - - Alkuasteella eläville ihmisille, jolla ei ollut tulta eikä nykyajan ihmisen syömäneuvoja apunaan, hampaat olivat tarpeelliset, koska hänen hampaitta oli vaikea suuremmista ravintokappaleista saada irti nieltäväksi sopivia puruja ja yhtä vaikea hienontaa suussaan pienempiä kappaleita, varsinkin jos nämä olivat karkeita ja sitkeitä. Mutta tulen keksiminen ja syömäneuvojen käyttö muutti kokonaan tilanteen. Se johti siihen, että veitsellä ja haarukalla voidaan valmistaa nieltäväksi sopivia puruja.”

Kirjan neuvojen mukaan hampaattomat ihmiset pystyvät sotkemaan haarukalla ja veitsellä hienonnetun ruuan sylkeensä kuten muutkin. Ravinto saadaan nieltävään kuntoon siten, että kielellä painetaan suulakea vastaan "sopivin liikkein".

Onkin totta, että ihminen varmasti pysyy hengissä myös ilman hampaita. Hengissä pysyminen ei ole kuitenkaan elämänlaadun kannalta välttämättä se paras tavoite. Siksi onkin tärkeää muistaa, miten paljon suun terveys ja hyvä kunto vaikuttavat hyvinvointiin.

Lääkärikirjassakin lopulta myönnetään, että hampaattomien ihmisten ruokailu voi olla epämukavaa ja työlästä.

Suun terveydellä on tärkeä merkitys arjessa mm. sosiaalisissa suhteissa. Lisäksi se voi lisätä riskiä sairastua muihin sairauksiin.

Kuva: Hammasproteeseja näyteikkunassa 1970-luvulla. Helsingin kaupunginmuseo, kuvaaja Simo Rista