Pihlajalinnassa lähihoitaja pääsee käytännössä vaikuttamaan ihmisten elämään ja terveyteen. Panostamme asiakaslähtöiseen ja eettiseen hoitotyöhön ja hyvinvoinnin tukemiseen.
Lähihoitajana Pihlajalinnassa tehtävänäsi on ihmisten auttaminen. Tarjoamme monipuolisia työmahdollisuuksia lääkärikeskuksissa, asumispalveluyksiköissä, erityisasumispalveluissa, lasten ja nuorten parissa lastensuojelussa tai perheryhmäkodeissa. Yhteisyhtiöissämme voit työskennellä myös kotihoidossa, vuodeosastoilla, mielenterveys- ja päihdepuolella sekä hammashuollossa.
Missä tahansa Pihlajalinnassa työskenteletkin, kohtaat tiimejä, jotka ottavat toisensa sydämellisesti vastaan. Meillä tuetaan ja kuunnellaan jokaista pihlajalinnalaista.
Meillä et koskaan jää yksin. Työssämme korostuu moniammatillisuus, jonka myötä tukenasi on laaja joukko eri alojen ammattilaisia.
Haluamme mahdollistaa jokaiselle pihlajalinnalaiselle kehittymisen omassa työssään. Koulutustemme lisäksi voit opiskella esimerkiksi oppisopimuksella toivomallasi erikoisalalla.
Esihenkilösi vastaa arjen sujuvuudesta. Hän on helposti tavoitettavissa pienissäkin asioissa eli yksin ei tarvitse jäädä.
Asiakkaan perushoidon ja hyvinvoinnin tukemisen lisäksi lähihoitajan työhön voi sisältyä myös sairaanhoidollisia tehtäviä. Lähihoitajan työpäivä voi sisältää esimerkiksi toimintakyvyn arviointia, arjessa avustamista, lääkehoitoa ja haavanhoidon tehtäviä.
Pihlajalinnan lääkärikeskuksia on kautta maan erilaisia ja eri kokoisia, pienistä lämminhenkisistä toimipisteistä suurempiin sairaalakokonaisuuksiin asti. Olipa kyseessä flunssa, silmätulehdus, työtapaturma tai kuormittava elämäntilanne, tarjoamme lääkärikeskuksissamme apua terveyshuoliin. Lähihoitajana voit toimia esimerkiksi asiakaspalvelun ja huolenpidon ammattilaisena, laboratoriotyöntekijänä tai kipsimestarina.
Pihlajalinnan yhteisyhtiöissä työskennellessä pääset tekemään merkityksellistä työtä nauttien samalla suuren konsernin eduista. Pihlajalinna toimii hyvinvointialueiden kumppanina Pohjanmaalla sekä Pirkanmaalla. Lähihoitajana voit toimia ikäihmisten hoivassa, kehitysvammatyössä, sosiaali- ja hyvinvointipalveluissa, kotihoidossa, vuodeosastoilla, mielenterveys- ja päihdepuolella tai hammashuollossa. Voit työskennellä Pihlajalinna-konsernin ja hyvinvointialueiden yhteisyhtiöissä sekä Pihlajalinnan omissa toimipaikoissa.
Tuemme hyvinvointialueiden ja julkisen sektorin työvoimaresurssia myös henkilöstöpalvelun keinoin. Pihlajalinnan vuokratyöntekijänä pääset vaikuttamaan työsi sijaintiin, työaikoihin ja työmäärään.
Pihlajalinna Henkilöstöpalvelut välittää julkiselle sektorille ja sisäisiin yksiköihin osaavaa ja ammattitaitoista hoitohenkilöstöä. Vuokrahoitajamme työskentelevät asiakkaidemme yksiköissä, mutta ovat työsuhteessa Pihlajalinna Henkilöstöpalveluihin. Haluamme jokapäiväisen työmme kautta tarjota korkealaatuista palvelua niin asiakkaillemme kuin työntekijöillemmekin.
Pihlajalinnassa tavoitamme asiakkaan myös etänä. Etävastaanotolla asiakas voi hoitaa monia kiireellisiä ja kiireettömiä asioita helposti missä ja milloin vain. Pihlajalinnan etätyössä yhdistyvät lähityö ja etänä tehtävä työ tarkoituksenmukaisimmalla tavalla ja sinulle sopivasti.
Lähihoitajana etätyössä voit esimerkiksi toimia palveluneuvojan tehtävissä työterveyden keskitetyssä palvelutiimissä sekä Pihlajalinnan Contact Centerissä.
Kolmostien Terveydessä ja Mäntänvuoren Terveydessä on käytössä Sotender-mobiilisovellus, jonka avulla sote-alan keikkatyöt ja niiden tekijät kohtaavat.
Sotenderista löydät keikkatyötä lähihoitajille, sairaanhoitajille, hoiva-avustajille, laitoshuoltajille sekä alojen opiskelijoille. Vuoroja voi tehdä silloin, kun itselle parhaiten sopii! Lataa mobiilisovellus sovelluskaupasta ja sovi keikkatöitä helposti!
Palkitsevinta työssäni on vuorovaikutus asiakkaan kanssa. Työyhteisö ja yhteistyö muiden ammattiosaajien kanssa antaa rikkautta. Alanvaihto lähihoitajaksi oli hyppy nuoruuden unelmaan, joka tuli toteen. Elämä on tehty unelmien toteuttamista varten!
Susanna JulkuLähihoitaja, kotihoitoJokaisessa työyksikössä otetaan vastaan ja tauoillakin juttua riittää. Arvostan, että esihenkilöt näkevät työntekijän yksilönä.
Veera OksanenLähihoitaja varahenkilöstössäTyöni tekee mahtavaksi ammattitaitoiset työkaverit. Arvostan eniten joustavaa esihenkilöäni.
Crista LappalainenLähihoitaja lääkärikeskuksessaMeitä on jo lähes 9000 eri alojen ammattilaista. Olisitko sinä seuraava pihlajalinnalainen?