"Pihlajalinnassa työskentely on mutkatonta ja sujuvaa, ja työntekijöitä arvostetaan ja huomioidaan" - pediatrit Teemu ja Jouni kertovat työskentelystä Pihlajalinnalla

Haastattelimme kahta Pihlajalinnassa työskentelevää lastentautien erikoislääkäriä siitä, millaista Pihlajalinnassa työskentely on.

Teemu

Teemu Hermunen on valmistunut lastenlääkäriksi Itä-Suomen yliopistosta vuonna 2022, ja on työskennellyt Pihlajalinnassa hiukan alle kahden vuoden ajan, aloitettuaan työt jo erikoistuvana lääkärinä. Teemu on työskennellyt Pihlajalinnassa lastentautien vastaanoton, lasten päivystysvastaanoton, neuvolatarkastusten, sekä lastenlääkärichatin parissa. Teemu on tottunut tuomaan töissä persoonaansa mukaan vastaanotoille, joka on tuntunut lasten kanssa työskennellessä toimivan hyvin. Myös selkeä kommunikaatio on tärkeää, jotta sekä vanhemmat, että lapsi mahdollisuuksien mukaan ymmärtävät, mitä ollaan tekemässä ja minkä takia.

Jouni

Jouni Pesola on valmistunut lastentautien erikoislääkäriksi vuonna 2007, ja vuonna 2011 hän on suorittanut lastenhematologian ja -onkologian lisäkoulutuksen. Jouni pitää vastaanottoa Pihlajalinnan Kuopion, Kajaanin, Joensuun sekä Mikkelin toimipisteissä, ja lisäksi osallistuu lastenlääkärichatin toimintaan. Hän on työskennellyt Pihlajalinnassa vuodesta 2021 alkaen. Jouni kokee lastenlääkärin työssä tärkeimpänä lapsen tai nuoren ja perheen kohtaamisen, joka myös edesauttaa paranemista ja kokonaisvaltaista hyvinvointia. Kollegana hän pyrkii olemaan kannustava ja helposti lähestyttävä.

Sekä Teemu, että Jouni antavat hyvää palautetta Pihlajalinnassa työskentelystä.

– Pihlajalinnan työilmapiirin olevan kokenut positiiviseksi. Pihlajalinnassa työskentelyn olen todennut mutkattomaksi ja sujuvaksi. Perehdytys ja ajanvarausjärjestelyt toimivat mainiosti. Olen kokenut Pihlajalinnan esimiesten suhtautumisen työntekijöihin arvostavana ja huomioivana, kommentoi Jouni.

Teemu jatkaa:

– Työnteko Pihlajalinnalla on ollut minulle juuri sopivaa. Olen saanut vaikuttaa paljon siihen, että miten ja milloin työskentelen ja kuinka paljon. Olosuhteet työpaikallani ovat olleet sellaiset, että minulla on mahdollisuus hoitaa ja tutkia potilaani niin huolella kuin itse koen tarpeelliseksi. Chat-lääkäritöiden johdosta saan myös erittäin joustavasti hoidettua kotoa käsin vastaanottopotilaiden soittokontrollit ja laboratoriokokeiden/kuvantamistutkimusten tulokset.

Kumpikin toteaa, että heidän toiveitaan kuunnellaan, ja että heidän mielipiteillään on aidosti merkitystä: toiveet on huomioitu hyvin esimerkiksi tutkimusvälinehankinnoissa ja vastaanottoaikojen sopimisessa, ja Pihlajalinna tarjoaa mahdollisuuden tehdä oma työ aidosti hyvin. Lisäksi yhteistyö muiden ammattiryhmien, kuten sairaanhoitajien, laboratoriohenkilökunnan, ja asiakaspalvelijoiden kanssa on molempien mielestä ollut mutkatonta. Jouni toteaakin seuraavasti:

– Yhteistyö on ollut todella sujuvaa ja positiivista. Tällaisen yhteistoiminnan kautta voimme tarjota asiakaspalvelua parhaimmillaan.

Jouni tuumaa, että Pihlajalinna on viime vuosina panostanut paljon lapsille tarjottavien palveluiden kehittämiseen, ja että Lasten Pihlajalinnan mainonta on hyvin positiivista, ja imago on lapsiystävällinen.

Lopuksi pyysimme vielä Jounia ja Teemua lähettämään terveisiä pediatrikollegoille ympäri Suomen.

Jouni Pesolan terveiset:

– Pihlajalinna on erinomainen työpaikka, jossa jokainen voi elämäntilanteensa mukaan tehdä töitä itselleen sopivalla tavalla kivijalkavastaanotolla, etävastaanotolla tai chat:ssä. Tervetuloa Lasten Pihlajalinnan tiimiin!

Teemu Hermusen terveiset:

– Pihlajalinnassa on mahdollisuus tehdä monipuolista lastenlääkärin työtä omien toiveidensa mukaisesti!

Lastenlääkäriksi Pihlajalinnalle?

Kiinnostaisiko sinua työskentely lastenlääkärinä Pihlajalinnalla? Mielellämme keskustelisimme aiheesta kanssasi, ota siis yhteyttä matalalla kynnyksellä ja kysy lisää.

Pihlajalinnan lääkärirekrytoinnin yhteystiedot sinua kiinnostavan kivijalkasijainnin tai etätyöskentelyn suhteen löydät täältä.

Täytä yhteydenottolomake!