Couperosan ja punaisten ihomuutosten laserhoito

estetiikka 1
Kasvojen pintaverisuonet voivat laajentua häiritsevästi esimerkiksi perimän, lämpötilanvaihteluiden, liikunnan ja voimakkaan ultraviolettisäteilyn vuoksi. Laajeneminen näkyy punoituksena sekä usein myös selkeästi erottuvina suonina poskilla, nenässä ja leuassa eli couperosana.

Kasvojen punoitus, ihon kirjavuus, arvet ja näpyt ovat yleinen harmin aihe. Syitä kasvojen punoitukseen löytyy monia, joista yleisin lienee ruusufinni eli rosacea ja sen monet eri ilmentymät lievästä couperosasta aina taudin vaikeampiin akne-tyyppisiin muotoihin. Myös aikuisiän akne ja sen jättämät punaiset jäljet, sekä auringon UV-säteilyn, perimän, lääkitysten ja lukuisien muiden tekijöiden aiheuttamat kasvojen verisuonten laajenemiset vaivaavat monia.

Lisäksi pistemäiset mansikka-, kirsikka ja hämähäkkiluomet sekä vaativammat tuliluomet ja muut punaiset syntymämerkit ja punoittavat arvet voivat häiritä.

Mikäli punaisuus on verisuoniperäistä, se voidaan hoitaa hemoglobiiniin suuntautuvalla pulssivärilaserilla (lyhenne PDL). Pulssivärillä ei pystytä poistamaan punaista tatuointiväriä.

Pihlajalinna Pikku Huopalahdessa käytämme Candelan Vbeam Prima pulssivärilaseria, jonka aallonpituus 595nm on näkyvän valon keltaisen värin alueella. Pulssivärilaseria ei tule sekoittaa valoimpulssi-laitteeseen (IPL), jossa on kyseessä täysin eri tekniikka ja joka ei ole lainkaan laser.

Ennen hoitoa varataan käynti laserhoitoihin perehtyneen ihotautilääkärin vastaanotolle. Käynnin aikana arvioidaan tilanne, käydään läpi hoitomahdollisuudet, mahdolliset hoidon esteet, toipuminen ja mahdolliset jälkireaktiot sekä annetaan hinta-arvio.

Hoitoon varataan 15-60 minuuttia riippuen hoidettavan alueen koosta. PDL-hoidon aikana tuntuu pistelyä ja kuumotusta, mutta iho rauhoittuu pian hoidon jälkeen.

Jälkireaktio kuuluu hoidon luonteeseen, eikä sitä tule pelätä, mutta kylläkin ottaa huomioon omia aikatauluja suunnitellessa. Yleisin jälkireaktio on turvotus sekä pienet mustelmat. Paranemiseen menee parista päivästä yhteen viikkoon.

Saunaa ja voimakasta hikiliikuntaa tulee välttää 3-7 päivän ajan, eli niin kauan kuin iholla on jälkiä tehdystä hoidosta.

Hoitoon ei saa tulla ruskettuneena ja hoidon jälkeen ihoa on valoisana vuodenaikana suojattava aurinkovoiteella muutaman viikon ajan.

Hoitokertojen määrää voi olla vaikeaa ennustaa etukäteen. Yleensä hoitoja tarvitaan 1-3 kpl, tämä riippuu punaisuuden määrästä ja voimakkuudesta. Iho vaalenee asteittain. Uusintahoito vuosittain voi olla tarpeen.

Hoitojen väliin jätetään yleensä 3-4 viikkoa.

Ajanvaraus

Pihlajalinnassa ihon laserhoitoja tehdään Tampereen Koskiklinikalla sekä Helsingin Pikku-Huopalahdessa.

Voit varata ajan lääkärin vastaanotolle toimenpiteen konsultaatiota varten verkosta tai numerosta 010 312 010.