Gynekologin vastaanotolla on läsnä naisen koko elämä

Parisuhteen muutokset, stressi, pitkäaikaissairaus tai sekaisin oleva kuukautiskierto. Syitä gynekologin vastaanotolle hakeutumiseen on useita, ja moni nainen miettiikin, kuinka usein gynekologilla pitäisi käydä. Gynekologisen oireen ilmaantuessa aika lääkärille kannattaa varata heti.

Gynekologi Milla Juhantalo kertoo, että gynekologin vastaanotolla käydään läpi naisen elämäntilanne läpi kokonaisuudessaan.

− Toisinaan esimerkiksi kuukautiskierron häiriöt voivat johtua painonmuutoksesta tai kuormittavasta elämäntilanteesta, gynekologi Milla Juhantalo sanoo. Tällaisessa tilanteessa kierto on yleensä mahdollista saada normalisoitua lääkityksen avulla. Ensin on toki varmistettava, ettei kuukautisten poisjäänti johdu esimerkiksi raskaudesta tai vaihdevuosien alkamisesta.

− Voimakas painonpudotus on tyypillinen kuukautisten poisjäännin syy. Toisaalta jos kärsii monirakkulaisista munasarjoista, kuukautiset voivat jäädä pois myös painnonnousun takia, Juhantalo kertoo.

Kuinka usein gynekologilla on hyvä käydä?

Sopivan gynekologilla käyntivälin määrittelee gynekologi asiakkaan tilanteen mukaan. Käyntiväliin vaikuttaa esimerkiksi käyttääkö hormonaalista ehkäisyä, onko jotakin sairautta syytä seurata vuosittain tai onko suvussa riskitekijöitä, jotka lisäävät esimerkiksi munasarjasyövän riskiä.

Jos oireita tai riskitekijöitä ei ole, vastaanotolla ei tarvitse automaattisesti käydä joka vuosi. Juhantalo suosittelee kuitenkin määräaikaistarkastusta säännöllisesti muutaman vuoden välein.

− Luonteva kohta hakeutua gynekologille on esimerkiksi silloin, jos elämäntilanne muuttuu, tarvitsee ehkäisyä tai kaipaa siihen muutosta tai sairastuu johonkin pitkäaikaissairauteen, Juhantalo toteaa.

Hän sanoo, että esimerkiksi verenpainetautia sairastavalle ei suositella yhdistelmäehkäisypillereitä, krooninen yskä voi vaikuttaa laskeuman syntyyn ja diabetes lisää hiivatulehduksen riskiä.

− On mahdotonta antaa ehdottomia suosituksia tai kieltoja, mitkä asiat sopivat tai eivät sovi yhteen. Ammattitaitoinen gynekologi osaa huomioida kokonaistilanteen ja kertoa, millainen ratkaisu missäkin tilanteessa on tarkoituksenmukainen ja turvallinen.

Muista tutkia rinnat

Gynekologi on monelle naiselle luottolääkäri. Vastaanotolla käydään tavallisesti läpi elämäntilanteen lisäksi asiakkaan lääkitys, tiedot kuukautisista, mahdollisista raskauksista ja synnytyksistä sekä gynekologisista sairauksista tai leikkauksista. Yksi osa käyntiä on rintojen tutkiminen, joka olisi vastaanottokäyntien välillä tärkeä tehdä myös itse kotona.

− Jokaisen naisen olisi tärkeä tutkia kuukausittain omat rintansa. Luonteva kohta on esimerkiksi kuukautisten alku tai kun aloittaa ehkäisypillerien uuden läpimenopakkauksen, Juhantalo sanoo.

Jos rinnoista löytyy kyhmy, ne vuotavat, iho muuttuu punoittavaksi tai nänni vetäytyy, on tärkeä hakeutua lääkäriin aikailematta, vaikka automaattisesti kyse ei olekaan rintasyövästä.

− Rintasyöpään sairastuu vuosittain noin 5000 naista ja kyse on naisten yleisimmästä syövästä. Valtaosa naisista parantuu, ja hyvää ennustetta lisää, jos sairaus löydetään varhain.

Lataa tästä ohje rintojen omatarkkailuun.

Seulonnat ovat etuoikeus

Mahdollisimman varhaisiin diagnooseihin tähtää myös valtakunnalliset, kaikille naisille tarkoitetut kohdunkaulan syövän joukkoseulonnat. Seulontoihin kutsutaan kaikki 30−60-vuotiaat naiset viiden vuoden välein.

− Suomen seulontaohjelma on erinomainen, ja seulontoihin kannattaa ehdottomasti osallistua, Juhantalo toteaa.

Mikäli seulontoihin ei kuitenkaan ole osallistunut tai on muuten aihetta, papa-koe on mahdollista ottaa koska tahansa gynekologin vastaanotolla.

Apua vaihdevuosioireisiin

Vaihdevuodet alkavat suomalaisnaisilla usein viidenkymmenen tietämissä, mutta oireita voi tulla jo nelikymppisellekin. Kuukautiset voivat muuttua epäsäännöllisiksi tai lakata, mieliala voi vaihdella, keskittyminen olla hankalaa. Osa kärsii unettomuudesta tai hikoilusta, osa taas esimerkiksi nivel- tai lihaskivuista.

− Vaihdevuosioireiden kanssa ei kannata jäädä yksin, vaan tilanne on hyvä kartoittaa gynekologin kanssa, joka osaa arvioida, mitkä oireista voivat johtua menopaussista.

Juhantalo sanoo, ettei vaihdevuosien kannata antaa viedä elämänlaatua. Useimmille naisille hormonikorvaushoito on hyvä vaihtoehto.

− Hyödyt ja haitat on kuitenkin tärkeä punnita tilannekohtaisesti ja toisinaan pärjätään hyvin ilman lääkkeitä. Lääkäri voi tarvittaessa suositella hormonikorvaushoitoa, mutta viime kädessä sen aloittamisesta päättää aina nainen itse, Juhantalo muistuttaa.

Ajanvaraus

Varaa aika gynekologille verkkoajanvarauksesta tai puhelimitse numerosta 010 312 010.