Janne Pesonen on lääkärinä KuPS:n kentän laidalla

Kuopion Palloseura pelaa jalkapallon pääsarjassa, ja joukkueella on parhaillaan historiallinen tappiottomien otteluiden putki. Edellinen tappio oli toukokuussa 2021. Joukkuelääkäri Janne Pesosen mukaan menestys edellyttää ennen kaikkea hyviä pelaajia, toiminnan jatkuvaa kehittämistä ja avointa kommunikaatiota.

Janne Pesonen on toiminut Kuopion Palloseuran edustusjoukkueen lääkärinä jo 11 vuoden ajan. Pesonen on fysiatrian erikoislääkäri, ja joukkueeseen liittyvät työtehtävät liittyvätkin enimmäkseen tuki- ja liikuntaelin vaivoihin.

– Jalkapallossa vaivat painottuvat yleensä alaraajoihin, kuten takareisiin, polviin ja nilkkoihin, Pesonen kertoo.

Tuki- ja liikuntaelinvaivojen lisäksi työhön kuuluu paljon yleislääkärin tehtäviä, kuten infektioiden hoitoa. Joukkuelääkärinä mieli on kuitenkin pidettävä avoimena, sillä urheilijoilla näkee toisinaan harvinaisiakin vaivoja. Lääkärinä jopa yllättyy siitä, mitä kaikkea urheilijoita hoitaessa voikaan tulla vastaan. Pelaajilla saattaa olla myös vaivoja, jotka eivät vielä siinä hetkessä estä pelaamista, mutta voivat pahimmillaan johtaa vakaviin loukkaantumiskierteisiin.

– On tärkeää arvioida, milloin pelaaja voidaan laittaa takaisin kentälle ja milloin kannattaa vielä huilata, painottaa Pesonen.

Hän on mukana jokaisessa kotipelissä sekä niissä vieraspeleissä, joissa pelataan isoista panoksista. Pesosen mukaan lääkärinä on tärkeää olla lähellä joukkuetta, jotta hän pysyy koko ajan kartalla joukkueen terveydentilasta ja pelaajilla on matala kynnys ottaa yhteyttä.

Kehittymishalu, hyvä terveydenhuolto ja toimiva kommunikaatio ruokkivat menestystä

KuPS teki hiljattain suomalaista palloiluhistoriaa, kun se pelasi kolmekymmentä peräkkäistä jalkapallon pääsarjan ottelua tappiotta. Pesosen mukaan menestyvä joukkue edellyttää sitä, että pelaajat ovat pääsääntöisesti terveinä ja pystyvät olemaan kentällä.

– Meidän tehtävämme on pitää pelaajisto niin hyvin valmennuksen käytettävissä kuin mahdollista, Pesonen kertoo.

Hänen mukaansa joukkueen menestyksen kannalta tärkeintä ovat hyvät pelaajat ja toimiva joukkue, mutta pelaajien onnistumiseen vaikuttaa myös kokonaisuus – mukaan lukien terveydenhuolto. Joukkueen terveydenhuollossa työtä tehdään aina tiimeissä, joten kukaan ei voi sooloilla. KuPS:ssa lääkintätiimiin kuuluu lääkärin lisäksi fysioterapeutit Joonas Ojantie ja Jari Puustinen sekä fysiikkavalmentaja Mika Lähderinne, joiden rooli kokonaisuuden kannalta on erittäin tärkeä. Joukkueen terveydenhuollossa pyritään aina löytämään juurisyitä sille, miksi loukkaantuminen tapahtui ja miten vastaavat loukkaantumiset voitaisiin jatkossa estää.

– Työssä tapahtuu myös virheitä, joten pyrimme aina parantamaan omaa tekemistämme ja tarkastelemaan kriittisesti sitä, missä meillä on vielä kehitettävää, Pesonen toteaa.

Pesonen korostaa erityisesti keskusteluyhteyden merkitystä valmennus- ja lääkintätiimin kesken. Kaikista asioista on pystyttävä puhumaan avoimesti ja rehellisesti.

– Ilman kommunikaatiota joukkue ei voi menestyä. Jos kommunikaatio ei toimi, niin sitten sakkaa moni asia, Pesonen korostaa.

Urheilijan hoidossa oikean palvelun avulla erotetaan vammat ja vaivat

Jalkapalloilijoiden lisäksi Pesonen hoitaa paljon myös hiihtäjiä. Lajit ovat sekä luonteeltaan että treenaamistavoiltaan hyvin erilaisia. Pesosen mukaan urheilijoiden hoitaminen on kuitenkin lopulta hyvin samanlaista riippumatta siitä, mikä laji on kyseessä: urheilijat haluavat aina suoriutua parhaalla mahdollisella tavalla ja heidän motivaationsa on tyypillisesti korkealla.

– Tiivistettynä jalkapallossa sattuu enemmän vammoja, mutta hiihdossa on enemmän vaivoja, Pesonen naurahtaa.

Hänen mukaansa suurimmat erot urheilijoiden hoitamisessa näkyvät puitteissa. Jonkin lajin edustajilla on huomattavasti enemmän tukihenkilöitä ja iso tiimi mukana terveydenhuollossa.

– Esimerkiksi junioritason yksilöurheilijalla ei vielä ole omaa tiimiä taustalla, mikä tuo lääkärin työhön usein omat haasteensa, Pesonen tiivistää.

Pesosen mukaan Pihlajalinnan tarjoamasta palvelusta on hyötyä erityisesti siksi, että sitä pystytään hyödyntämään kaiken toiminnan taustalla. Sen ansiosta lääkärillä on tiedossa, missä urheilija käy esimerkiksi fysioterapeutilla tai muussa kuntouttavassa toiminnassa. Siten lääkärillä on selkeämpi käsitys urheilijan terveydenhuollon kokonaisuudesta.

Jannen sekä muut Pihalajalinnan asiantuntijat löydät sivuiltamme.

Janne Pesonen, vapaat ajat

Lue myös

Tomi Kianta ja Raine Sihvonen ovat lääkäreitä Tapparan kaukalon laidalla

Lääkäri kentän laidalla -blogisarja

Tutustu Pihlajalinnan palveluihin