Polvivammojen omahoito

Polvivammaa on tärkeää hoitaa myös itse mahdollisen leikkauksen lisäksi. Polvivamman itsehoidossa on tärkeää antaa kudosten parantua mutta minimoida samalla käyttämättömyydestä aiheutuvat muutokset.

Ohjeet ensivaiheen hoitoon polvivamman jälkeen

1. Kylmähoito

Lääkityksen lisäksi turvotusta ja kipua hoidetaan kylmällä. Kylmää suositellaan pidettäväksi kipualueella 20 minuuttia kerrallaan, ei pidempään. Kylmähoidon voi toistaa jopa kerran tunnissa, mutta vähintään 4-5 kertaa vuorokaudessa. Kylmäpaketin tulee olla riittävän iso ja sopivan kylmä, jotta sillä on haluttu vaikutus.

2. Reisilihaksen aktivointi

Staattiset etureiden aktivoinnit aloitetaan lattialla istuen mahdollisimman pian vamman jälkeen.

Aktivoinnit:

  • jännityksen kesto 5-10 sekuntia, 10 sekunnin lepo
    
  • 10 toistoa
    
  • 2 sarjaa kahdesti päivässä (yhteensä 60 jännitystä päivässä)
    

Varmista reisilihaksen jännittyminen sormella tunnustellen.

3. Ojennusvajauksen ehkäisy

Kipu ja turvotus helposti saavat pitämään polvea hieman koukussa. Polvi kannattaa ojentaa täysin esimerkiksi lattialla istuen muutamia kertoja päivässä. Viimeistään viikon kuluttua leikkauksesta tai vammasta polven tulisi oieta täysin.

4. Koukistelu kuulostellen

Polven koukistusta on hyvä tehdä tuntemusten mukaan. Leikkauksen jälkeen koukistusharjoituksissa noudatetaan ortopedin ohjeita.

5. Mahdollisimman normaali kävely

Vammasta riippuen aina on hyvä pyrkiä normaaliin kävelyyn ja varaamiseen, jos se on sallittua. Leikkauksen jälkeen fysioterapeutti ohjaa oikeaan kävelytekniikkaan.

Varaa aika fysioterapeutille

Lue lisää