26.5.2017 Silta valitsi Pihlajalinnan

Silta valitsi Pihlajalinnan toistamiseen työterveyden yhteistyökumppaniksi

Silta, johtava henkilöstön ja palkkapalvelun asiantuntija, ja Pihlajalinna ovat toistamiseen sopineet kumppanuudesta työterveyshuollon palveluiden osalta. Silta on ollut Pihlajalinna-konsernin asiakas jo muutaman vuoden ajan ja yhteistyö on sujunut hyvin. Tärkeimmiksi valintakriteereiksi nousivat nyt kumppanin kotimaisuus sekä aito tahtotila kehittää Sillan omaa liiketoimintaa. Painopiste työterveyspalveluissa on erityisesti ennakoivassa työterveyshuollossa.

Sillan henkilöstöjohtaja Jaana Hagelin kommentoi: ”Silta on aito kumppani omille asiakkailleen ja edellytämme omilta palveluntoimittajiltamme samanlaista sitoutumista ja toiminnan aktiivista kehittämistä. Pihlajalinnan kanssa olemme hioneet yhteistyömallejamme ja olemmekin iloisia, että yhteistyö jatkuu edelleen. Meidän oman henkilöstön nk. työntekijäkokemus on ollut jatkuvasti hyvällä tasolla, joten tämä on hyvä uutinen myös meidän ihmisille. Pihlajalinnan kasvun myötä uskomme, että yhteistyö tulee parantamaan entisestään siltalaisten terveyttä.”

”Silta on yrityksenä halunnut panostaa ennaltaehkäisevään työterveyspalveluun ja sairauspoissaolojen hallintaan. Nämä ovat myös Pihlajalinnan työterveyspalvelujen kulmakivet. Tarjoamme tietysti myös muut työterveyspalvelut nopeasti ja vaikuttavasti. Olemme iloisia siitä, että Silta haluaa jatkaa tätä työtä Pihlajalinnan kanssa. Tyytyväinen asiakas ja hyvinvoiva yritys on tärkein tavoitteemme”, sanoo Pihlajalinnan työterveyspalvelujen asiakkuusjohtaja Niina Karhela.

Silta käyttää Pihlajalinnan työterveyspalveluja Helsingissä, Tampereella ja Pieksämäellä.

Lisätietoja yhteistyöstä antaa:

Silta Oy
Jaana Hagelin, henkilöstöjohtaja
puh. 040 7796 763
[email protected]

Pihlajalinna
Niina Karhela, asiakkuusjohtaja
puh. 040 548 2995
[email protected]