30.8.2021 Pihlajalinna avaa erityisasumispalveluyksikkö Uniikin Lohjalla syyskuussa

Lohjalla avautuu syyskuussa 14-paikkainen erityisasumispalveluyksikkö Uniikki. Pihlajalinnan Uniikki on tehostetun palveluasumisen konsepti kehitysvammaisille ja autisminkirjon henkilöille.

Uniikissa tavoitteena on kehittää uudenlaisia asiakaslähtöisiä palvelumalleja, ja toiminnan keskiössä on asiakkaiden tasavertainen kohtaaminen.

Pihlajalinna Erityisasumispalveluiden toimitusjohtaja Miina Laru iloitsee siitä, että Lohjan kaikki asukaspaikat on jo nyt varattu. Asukkaat muuttavat yksikköön vaiheittain syksyn ja alkutalven aikana.

– Myös rekrytoinnit ovat onnistuneet hyvin, ja olemme löytäneet yksikköön upeita osaajia. Meillä on tällä hetkellä enää muutama tehtävä avoinna, Laru kertoo.

– Uniikin toiminnassa keskitymme yksilölliseen toiminnalliseen arkeen sekä asukkaiden itsemääräämisoikeuden tukemiseen. Uniikissa tehostettu palveluasuminen perustuu asukkaiden osallisuuteen ja siihen, että jokaisella olisi oikeus elää itsensä näköistä ja ihmisarvoista elämää, Laru jatkaa.

Uniikki Lohja toimii juuri erityisasumispalveluita varten suunnitellussa ja rakennetussa kiinteistössä rauhallisella paikalla lähellä palveluita.

– Naapureille on varattu syksylle kaksi avointen ovien päivää, jolloin tiloihin voi tulla vapaasti tutustumaan, Laru kertoo.

Lohja on Pihlajalinnan kolmas Uniikki-yksikkö. Ensimmäinen avattiin Hämeenlinnaan vuonna 2018 ja toinen Riihimäelle vuonna 2020.