30.11.2021 Koskisen Oy valitsi Pihlajalinnan uudeksi työterveyspalveluidensa tuottajaksi

Puunjalostusyritys Koskisen Oy on valinnut terveysyhtiö Pihlajalinnan työterveyspalveluidensa tuottajaksi 1.12.2021 lähtien. Sopimuksen myötä Pihlajalinna avaa työpaikkavastaanoton Järvelän tehdasalueelle.

Koskisen Oy työllistää noin 900 henkilöä, joista Suomessa työskentelee noin 750 henkilöä. Suurin osa Suomen henkilöstöstä työskentelee Järvelän tehdasalueella ja loput Hirvensalmella. Hirvensalmella työterveyspalvelut järjestää Pihlajalinnan alihankkija Etelä-Savon työterveys.

Koskisen Oy:n henkilöstöjohtaja Minna Luomalahden mukaan Pihlajalinna valikoitui laajan kilpailutuksen tuloksena työterveyden kumppaniksi.

− Pihlajalinnan ammattimainen ja systemaattinen ote työkykyasioiden tukemiseen vakuuttivat. Uskon, että tulevan yhteistyön kautta henkilöstömme jaksaminen ja työhyvinvointi paranee entisestään, Luomalahti kertoo.
koskisen-pihlajalinna
Kuvassa vasemmalta: Koskisen Oy:lta johtaja, turvallisuuspäällikkö Markku Lähteenmäki ja HR- ja viestintäjohtaja Minna Luomalahti sekä Pihlajalinnalta myyntipäällikkö Minna Koponen-Tunnila, myyntijohtaja Jari-Pekka Aurala ja suurasiakkuuspäällikkö Eija Seppänen.

Pihlajalinnan Lahden lääkärikeskuksen valmistelut etenevät aikataulussa

Pihlajalinnan uusi lääkärikeskus avaa ovensa Lahden ydinkeskustassa osoitteessa Rauhankatu 14−16 tammikuussa loppiaisen jälkeen. Monipuoliset työterveyspalvelut tulevat olemaan merkittävä osa uuden lääkärikeskuksen toimintaa, ja lisäksi lääkärikeskuksessa on saatavilla laajat erikoislääkäri- ja diagnostiikka palvelut yksityis- ja vakuutusyhtiöasiakkaille.

– Rekrytoinnit ovat edenneet hyvin ja rakennustyöt edistyvät aikataulussa. Uusi lääkärikeskus on herättänyt jo nyt kiinnostusta niin asiakkaissa kuin työntekijöissäkin, Pihlajalinnan Päijät-Hämeen aluejohtaja Krista Ikäläinen sanoo.