9.5.2022 Pihlajalinnan työterveys on mukana AKT:n Kuljettaja kesäksi kuntoon -tapahtumassa

Pihlajalinna on mukana Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry:n järjestämässä Kuljettaja kesäksi kuntoon -tapahtumassa 9.–11.5.2022. Pihlajalinna järjestää tapahtumassa työfysioterapeutin toimintakykytestauksia, esimerkiksi puristusvoima- ja hartiaseudun liikkuvuuden testejä sekä työterveyshoitajien tietoiskuja ammattikuljettajien terveydestä ja hyvinvoinnista.

Ammattikuljettajan työ on tullut yhtä vaativammaksi. Kuljettajan työssä vaaditaan jatkuvaa valppaana oloa, hyvää vireystilaa ja hyvää kuntoa. Siksi hyvinvoinnin ylläpitäminen ja vaivojen ja sairauksien ehkäiseminen on erityisen tärkeää kuljettajan työssä. Me Pihlajalinnassa haluamme osaltamme tuoda esille tätä tärkeää teemaa ja olla edistämässä liikenneturvallisuutta kuljettajien ajoterveyden kautta.

– Epäsäännöllinen työaika ja yötyö ovat erityisen kuormittavia tekijöitä. Autossa voidaan asua jopa viikkokin, jolloin itsestä huolehtiminen pitäisi ottaa erityiseen tarkasteluun esimerkiksi säännöllisen liikunnan, riittävän unen ja terveellisten ruokailutottumusten kautta. Hyvinvoiva kuljettaja jaksaa paremmin raskaassa ja vaativassa työssä, sanoo Pihlajalinnan työterveyshoitaja Riitta Ålander.

– Kuljettaja kesäksi kuntoon on keväinen hyvän mielen tapahtuma. Tapahtumassa kuljettajilla on mahdollisuus päästä ilmaiseksi hyödyntämään Pihlajalinnan työterveyshoitajien ja työfysioterapeuttien tietotaitoa sekä testauttaa toimintakykyään. Myös ajatukset siitä, mitä kuljettajat työterveyshuolloltaan toivovat, ovat erittäin tervetulleita, sanoo Pihlajalinnan Iisalmen seudun palveluvastaava Sonja Ignatius-Eskelinen.

Ignatius-Eskelinen kannustaa myös kuljetusalan yrittäjiä saapumaan tapahtumaan:

– Tapahtumassa voi matalalla kynnyksellä tulla keskustelemaan työterveyshuollon tarpeista ja toiveista työterveyshuollon ammattilaisten kanssa.

Tapahtumapaikat ja -ajat

ABC Nurmes 9.5.2022 klo 8–12

Lapinlahti Matin ja Liisan Asema, Iisalmi, 10.5.2022 klo 8–12

Juustoportti, Kuopio, 11.5.2022 klo 8–12